Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2007.

Sampo-pankin verkkopankki vaarallinen?

Olen tällä hetkellä onnellinen, että en ole Sampo-pankin asiakas. Jos olisin, haluaisin vaihtaa pankkia Nykyisten korkojen tason takia se ei kuitenkaan olisi taloudelliseti järkevää. Sampo-pankki kertoo tiedotteessaan, joka on kopiotu Digitodayn uutiseksi, että pankki alkaa torjua kalastelijoita Java-tekniikan avulla. Asiakkaan koneeseen pitää ladata Sammolta erillinen Java- ohjelma, jonka avulla sitten verkkopankkiin liittyminen tehdään. Hyvänä puolena kerrotaan, että järjestelmä on siksi turvallinen, että se ei jätä jälkiä asiakkaan koneeseen. Vaihdoksen syyksi on ovelasti otettu tietoturvaseikat. Todellisuus taitaa olla, että Sampo vaihtaa Danske Bankin järjestelmään yhdistymisen seurauksena.

En ole mikään Java- asiantuntija, mutta tiedän, että Java on monipuolinen ohjelmointikieli. Olempa sillä jossain projektissa muinoin koodannutkin. Java soveltuu parhaiten monimutkaisiin palvelinjärjestelmiin, koska tiedonkäsittely on sillä mahdollista pilkkoa järkevästi. Sen sijaan tietokoneill…

Flash ei kuulu verkkosivun navigointiin

Olen aikaisemmin arvostellut paljon käytetyn Adoben Flash-lisäosan väärinkäyttöä mainoksissa. Nyt olen huomannut toisia epäkohtia kyseisen sovelluksen käytössä.


En vihaa Flashiä. Flashin avulla saa aikaan näyttäviä animaatioefectejä ja osaava saa sillä aikaan hienoja interaktiivisia esityksiä. Flashin avulla voidaan myös käyttäjän ääni ottaa sovellukseen mukaan tai kaapata videota suoraan käyttäjän web kamerasta (YouTube). Loistavimpia Flash- sovelluksia, joita olen vähään aikaan nähnyt on Vector Magic, jonka avulla bittikarttatiedostoja, voi muuntaa vektorimuotoon. Heikkotasoisten videoiden streamauksessa Flash on hyvä vaihtoehto, koska se toimii niin monessa paikassa.

Epäkohta, jonka olen Flashin kanssa huomannut liittyy verkkosivujen navigointiin. Alla olevat kaksi kuvaa kertovat kaiken:



Ensimmäisessä kuvassa Flash plugin on käytössä ja sivusto näyttää kaikinpuolin hyvältä ja nykyaikaiselta. Toisessa kuvassa Flash Block käytössä ja en pääse navigoimaan etusivua pitemmälle. Etusivun ka…

Vistako ainoa vaihtoehto?

Uusimmassa Tietokone- lehden vertailussa oli laitettu uusimpia 2000 euron hintaisia tehomikroja järjestykseen. Jutussa sanottiin, että tehokäyttäjälle ei riitä marketin hyllyillä pölyttynyt kokoonpano, vaan käyttäjä vaatii uusinta uutta. Tämä kielikuva ontuu kyllä jonkin verran, kun kaikki alalla olevat tietävät kuluttajakoneiden elinkaaren lyhyemmäksi kuin yritysmarkkinoilla. Kuluttaja puolella tuotteen elinkaari voi olla vain 3 viikkoa, kun yritys puolella jopa puoli vuotta. Monesti yrityksille myydään kalliita laitteita, koska yrityksillä on varaa ostaa eikä asiantuntemusta arvioida todellisia tarpeita.

Arveluttavin asia vertailussa oli kuitenkin testaustapa. Kaikkiin koneisiin asennettii windows vista. Testissä oli mukana myös mac, mutta siihenkin laitettiin vista. Kuka ihme ostaa macin ja asentaa siihen vistan? Oikea testausjärjestely olisi ollut se että mac olisi ollut testissä mac- koneena. Oikeastaan tällainen testi pitäisi tehdä empiirisenä testinä. Kyllähän se voidaan mitata,…

Gmail ja kohdennettu mainonta Ylen hampaissa

Mieleeni on tullut lähipäivinä monia asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta tänä päivänä Ylen uutiset kertoivat jotain, joka laittoi minut kirjoittamaan. Uutisissa todettiin, että nykyään on olemassa kohdennettua mainontaa, joka kohdentuu esimerkiksi asiakkaan kirjoittaman hakusanan tai hänen lukemansa sähköpostiviestin perusteella. Tämä ei varmaan ole kenellekään pidemmän aikaa palveluita käyttäneelle epäselvää. Eihän ilmaista lounasta ole.

Mietitäänpä kuitenkin, mitä näiden mainosten katsomisella saa. Google on kehittänyt ja kehittää kokoajan ilmaiseksi käytössä olevia innovatiivisia nettisovelluksia. Googlen ansaintalogiikka on erilainen kuin pahimmilla kilpailijoilla. Google elää mainoksilla ja kilpailijat kuten Microsoft lisenssimaksuilla. Kohdennettu mainonta on tehokasta. Jos saan yritykselleni käyttöön ilmaiseksi Gmailin tapaisen loistavasti toimivan sähköpostijärjestelmän ja vastineeksi työntekijäni joutuvat katselemaan kohdennettuja mainoksia, en ole siitä ollenkaan huoliss…

Oikea Linux kokeilu helposti - Wubi

Windowsia opiskelu- ja työurani työpöytäkäytössä käyttäneenä, minulla on ollut vaikeuksia löytää sopivaa asennustapaa Linuxille. Virtuaalikoneet ovat yksi kokeilutapa, mutta ne eivät toimi yhtä hyvin kuin aito asennus. Ei kuulosta oikein hyvältä, että ajaisi Windows XP:n päällä Linuxia. LiveCD:täkin testasin, mutta totesin sen auttamattomasti liian hitaaksi. Linux käynnistyi pitkään ja ohjelmat avautuivat hitaasti. Tämä johtuu ainoastaan CD-aseman rajoituksista. CD:n nopeus ei vaan riitä tälläiseen käyttöön.

Ajattelin jo, että täytynee hommata joku isompi USB-muisti ja koittaa laittaa se boottaavaksi, niin, että saisin työpöytä-Linuxin käynnistymään siltä. Tätä en kerinnyt kokeilla ja kuulin, että tämäkin tapa saattaisi kärsiä suorituskykyongelmista.

Sitten törmäsin Wubiin, sen avulla Ubuntu- linux asentuu vapaavalintaiseen Windows- järjestelmässä löytyvään kansioon. Näin ei tarvitse huolehtia osioinneista. Wubi myös lataa automaattisesti valitun Ubuntu-jakelun asennusvaiheessa, joten m…

Onko gOS Googlen käyttöjärjestelmä?

300 dollarin kannettava ja 200 dollarin pöytäkone, kuulostavat epärealistisilta väittämiltä tänä päivänä. Nykyisinhän pelkkä käyttöjärjestelmä maksaa 200 euroa. Usa:ssa on kuitenkin gOS-niminen hanke, joka on kehittänyt Linux -jakelun, mikä on suunnattu tavallisille ihmisille. Ideana on, että tietokone sisältää vakiona kaiken mitä tavallinen kansalainen tarvitsee. gOS tukee toimintonsa ensi sijaisesti web-sovelluksiin. Käyttöjärjestelmä sisältää vakion linkit tärkeimpiin www-sovelluksiin, kuten Googlen toimistopakettiin, Facebookiin, Bloggeriin, Wikipediaan.

Gos-projekti on toiminut läheisessä yhteistyössa Ubuntu 7.10 kehittäjäyhteisön kanssa. Ubuntuhan on linux-jakeluna suunnattu nimeenomaan normaali-ihmisille. Gos-järjestelmässä on vaan saatettu web-sovellukset helposti esille. Idea on, että kaikki toimii helposti ja myös, että laitteet toimisisvat suoraan kytkemällä. Ubuntu 7.10 tämä puoli on jo suhteellisen hyvin toteutettu, muun muassa langaton verkko toimi suoraan live-CD käynni…

Tietotekniikka sairastaa sairaaloissa

Suomalaiset hoitajat ja potilaat pyristelevät valtavan resurssipulan alla sairaaloissa. Vanhustenhoidossa työskentelevien on todettu tutkimusten mukaan tekevän raskaampaa työtä kuin telakoilla ja rakennuksilla työskentelevät. Aina sanotaan, että resursseja ei ole ja että määrärahoja supistetaan.

Johonkin sairaanhoitoalalla rahaa kuitenkin tuntuu olevan. HUS kertoo, että heidän Vista testinsä ei mennyt ihan niinkuin piti ja että Vistaan siirtymistä pitää nyt lykätä. Ilmeisesti sairaalan ohjelmistot eivät olleet yhteensopivia uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Toinen syy varmaan on myös se, että Vistaa varten kaikki työasemat on uusittava. Vista kun ei ihan nuhapumpulla pyörähdä.

Suurin ihmetyksen aiheeni on kuitenkin ohjelmistontoimittajat, ne jotka tässä eniten rahaa vuolevat. Heidän sovelluksensa on tehty, niin että ne eivät toimi Vistalla. Ylipäätään nuo sovellukset eivät toimi kuin tietyssä Windows ympäristössä. Olen ymmärtänyt, että sairaanhoitoalan sovelluksista suuri osa koodataan …

Alitehoisia kytkykauppakoneita

Operaattorit tarjoavat tänä päivänä asiakkailleen mielellään asioita kytkykaupalla. Operaattorin kannalta tämä on varsin kannattavaa, koska näin operaattori saa sitoutettua asiakkaan itselleen tuotteen maksun ajaksi. Esimerkiksi puhelinnumeroa et voi siirtää toiselle operaattorille ennenkuin määräaika, esimerkiksi 24 kuukautta, on saavutettu. Sama juttu myöslaajakaistaliittymien ja tietokoneiden niputtamisessa. Sekä Elisa, että Sonera tarjoavat kytkynä esimerkiksi kannettavaa tietokonetta ja laajakaistaliittymää. Sinällään kaupat ovat asikkaankin kannalta aivan hyviä, koska asiakas ei näissä tapauksissa maksa tuotteen hinnasta korkoa.

Kuitenkin nyt Windows Vistaan siirtymisen vaiheessa olen törmännyt räikeisiin väärinkäytöksiin. Operaattori tarjoaa Vista Home käyttöjärjestelmällä varustettua tietokonetta kytkykaupassa, mutta tietokoneessa on muistia "vain" 800 megatavua, koska näytönohjain rohmuaa itselleen parisataa megaa. Eräs opiskelija esitteli kytkynä saamaansa kannettav…

Windows Vista työnnetään yrityksiin säästöpuheiden kautta?

Kun suurempi tai pienempi yritys tekee investointeja, tarvitaan perusteluja investointien kannattavuudelle. Näitä perusteluja kaivataan nyt, kun Microsoft rummuttaa yhteistyökumppaineidensa kanssa käyttöjärjestelmän vaihtamisen iloista. Uusin kuulemani väite on, että Vista työasema säästää 440 euroa vuodessa verrattuna Windows XP työasemaan. Windows XP on tällä hetkellä maailman yleisin käyttöjärjestelmä ja myy maailmanlaajuisesti enemmän kuin uusi tulokas Vista. On oikeastaan ennenkuulumatonta, että joku yritys kilpailee omaa tuotettaan vastaan. Microsoft yrittää siis saada organisaatiot ja kodit vaihtamaan suoraan Windows Vista käyttöjärjestelmään. Microsoft on myös antanut ukaasin, että Windows XP:n oem
versioiden jakelu päättyy vuoden 2007 lopussa.

Kotikäytössä Vistaan siirtyminen on varmistettu esiasennettujen ohjelmistojen avulla. Harva asentaa kaupasta haettuun koneeseen toista käyttöjärjestelmää. Nykyisinhän uusissa koneissa on Vistat asennettuna. Lisänä pelaajille on sanottu, …

Flash-mainokset boikottiin!

Adobe Flash tuo Makromedian luomus, jonka Adobe sai yrityskaupan mukana itselleen on vallannut lähes 100% maailman tietokoneista. Se toimii lähes käyttöjärjestelmäriippumattomasti ja se on loistava muoto julkaista multimediasisältöä verkossa. Youtubea ei olisi olemassa ilman Flashia, eikä monia muitakaan interaktiivisia palveluita.

Mutta Flash tuo myös ongelmia. Flashin avulla on helppo tehdä visuaalisesti hienon näköisiä mainoksia, joissa on interaktiivisia osia, jopa videoita sisäänrakennettuna. Ei siinä sinällään mitään, mutta en pidä siitä, että kaljuaan raapiva mies täyttää koko ruudun kun haluan lukea päivän juorut Iltasanomista.Kaiken lisäksi Flash kyykyttää normaalitehoisen mikron varsin tehokkaasti. Selaimen suoritinkäyttö kasvaa lähelle 100%, kun Flash-mainoksia sisältävä iltapäivälehti jää taustalle auki.

Tätä ei pidä nyt ymmärtää niin, että vastustan mainostamista verkossa. Kannatan ehdottomasti ilmaisia palveluita, joita rahoitetaan mainoksilla. Mutta mainokset eivät saa hä…

Google mapsin katunäkymä on innovatiivisyyttä

Kun on mahdollisuuksia kehittää palveluita ja onnistuttu luomaan innovatiivinen ilmapiiri syntyy Google Maps Street Viewin kaltaisia ominaisuuksia. Ei olisi kaikilla käynyt mielessä, että yhdistetäänpä internet karttapalveluun katunäkymä, jota voi pyörittää selaimella. Kaikenlisäksi tässä karttanäkymässä voit ikäänkuin ajaa kaupungin katuja ja katsella samalla maisemia. Tämä palvelu ei vielä tosin toimi kuin suurimmissa USA:n kaupungeissa, mutta varmasti tulee laajenemaan. Koskahan tulevat ajamaan Suomen teitä?

Google on liittoutunut Operan ja Mozillan kanssa projektiin (gears), jossa kehitetään verkkosovellusten offline käyttömahdollisuuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Google Docsia voisi käyttää ilman verkkoyhteyttä. Microsoft ei ole vielä tehnyt päätöstä mukaan liittymisestä. Onkohan tässä tulossa uusi selainsota?

Molemmat mainitsemani asiat kuvastavat sitä innovatiivisyyttä, joka syntyy, kun työntekijöille annetaan mahdollisuus olla innovatiivisiä. Googlen ideahan on ta…

Novellin ja Microsoftin yhteistyön hedelmää?

Liekkö Microsoftin ja Novellin uuden yhteistyön hedelmää, mutta Novellin suomalainen sivusto ei suostu aukeamaan ollenkaan IE7 selaimella. Kaikilla muilla selaimilla sivusto sen sijaan aukeaa. Sinänsä mielenkiitoinen ilmiö. Tuossa ensimmäisessä kuvaruutukaappauksessa näkyy, että selain kyllä näyttää jotain sivustolta, mutta antaa heti virheilmoituksen. Virheilmoituksen jälkeen päädytään kaappaus 2 näyttämään tilaan.


Kaappaus 1


Kaappaus 2

Tässähän voi olla hyvinkin kysymys siitä, että tietotekniikan ammattilaiset eivät tänä päivänä käytä IE:tä. Suurin osa ammattilaisista käyttää varmasti vaihtoehtoselaimia. Tällöin tieto sivuston toimimattomuudesta ei välity Novellin korviin. Novell on tehnyt Microsoftin kanssa sopimuksen, mutta jos siinä jäikin joku pienellä printattu teksti lukematta...

Tosiasiassa verkkopalvelun suunnittelijoilla on tapahtunut suuri moka, joka kannattaa näin esimerkin omaisesti nostaa esille. Saa nähdä milloin tähän tulee parannusta. Suuren yrityksen verkkopalvelu ei v…

Palvelunestohyökkäyksiltä suojautuminen

Palvelunestohyökkäyksistä on puhuttu ja huhuttu viime aikoina. Tietoturvavirasto tuli apuun kertomaan, että ei tämä nyt niin hälyyttävää ole. Viesti oli, että on näitä ennenkin ollut. En henkilökohtaisesti tyydy tähän. Internetissä on todella paljon tietoa palvelunestohyökkäyksen toteutuksesta ja sellaisenhan voi tehdä joku pikku nörtti, vaikka jonkin realiaikaisen keskustelun avulla. Suurempia uhkia ovat kuitenkin rikolliset ylläpitämät Zombieverkot. Näiden avulla voidaan toteuttaa yhden napin painalluksella hajautettu palvelunestohyökkäys tai levittää roskapostia mielinmäärin kiinni jäämättä.

Mielestäni se on hälyttävää, jos jonkun yrityksen tai yhteisön sivusto saadaan alas tälläisellä toiminnalla. En tyydy siihen, että minulle sanotaan, että on näitä ennenkin ollut ja näiltä ei vaan voi suojautua. Mitä jos, joku kehittää viruksen, joka hyökkää kokoajan tiettyä sivustoa kohtaan ja saa tämän viruksen vielä leviämäänkin? Eräs verkkomato pommittaa kuulemma If vakuutusyhtiön virolaista…

svchost ärsyttää

Jos erehdyn käynnistämään tietokoneeni, sellaisena aamuna, kun Microsoft on julkaissut Windowsiin laajan päivityspaketin, niin voi sitä riemua. Nettiselain ei toimi kunnolla, Word käynnistyy puoli minuuttia ja koneen tuulettimen laakerit ovat kovilla. AMD kannettava myös lämmittää vasenta rannetta mukavasti, joten tätä tietokonetta ei voi ainakaan syyttää kylmäksi. Ylläolevasta tehtävienhallinnasta voi hyvin havaita, kuinka Microsoftin autoupdaten prosessi svchost.exe vie 99% prosenttia tietokoneen suoritinkäytöstä. Välillä tuo prosenttin tosin laskee viiteenkymmeneen. Svchost jatkaa vääntämistään minuuttitolkulla, siis niin pitkään, kun kaikki päivitystehtävät on hoidettu.

En tiedä minkälaiset jannut ovat Microsoftilla tästä fiksusta asiasta päättäneet, mutta ovat ne viisaita olleet, kun eivät ole vaivautuneet ilmoittamaan käyttäjälle mitään tuosta päivityksen aiheuttamasta kuormituksesta. Ensinnäkään en tietysti ymmärrä, miksi päivitys vie näin paljon tehoja, mutta korrektia oli…

BluRay ja HDDVD eivät näy laillisesti Linuxissa

BluRay ja HDDVD formaatit eivät näy Suomessa laillisesti Linux-käyttöjärjestelmällä. Eivätkä ne näy laillisesti myöskään Windows-tietokoneissa, jos kokoonpano ei sisällä uutta kopiosuojausteknologiaa tukevia laitteita. Uuden kopiosuojauksen (AACS) lisäksi DRM on viety rautatasolle saakka, eli Myös näytön ja näytönohjaimen pitää olla yhteensopiva tämän uuden tekniikan kanssa, jotta kuva saadaan täydellä HD-tarkkuudella näkyviin. Tätä tekniikkaa kutsutaan kirjainyhdistelmälläHDCP (High Bandwith Digital Content Protection). Vaikka siis vanhat laitteet muuten riittäisivät, niin ne eivät toimi, jos DRM-teknologia ei ole kunnossa. Käytännössä laitevalmistajan pitää ostaa Inteliltä lisenssi ja toteuttaa sen teknologia, jotta teräväpiirtöelokuvat näkyisivät.

Ubuntun tuki-forumilla oli ohjeita uusien teräväpiirtolevyjen toistamiseen Ubuntu linuxissa. Ohjeissa oli varoitus, että ohjeiden käyttö saattaa olla jossain maissa kiellettyä. En ole aivan varma ja näissä lakiasioissa kovin hyvä, mutta …

Miksi Acer, oi miksi?

Laitoin eilen työkaverin isän arpajaisvoittona saamaa kannettavaa niin sanotusti tulille. Käytännössä siis käynnistin koneen ja valitsin käyttöjärjestelmän kielen ja sitten odottelin. Odottelua kestikin noin puolitoista tuntia. Kysymyksessä on Acer Aspire 3103WLMi. Tekniset tiedot valmistajan mukaan olivat: Aito Windows® XP Home Edition, AMD Sempron64 3400+ 1.8Ghz, 15.4" WXGA CrystalBrite, ATI X1100 64MB shared, 512MB (1*512) DDR2, 60GB 5400RPM, DVD SuperMulti, 802.11b/g, 5-in-1 muistikortinlukija.

Periaatteessa nuo edellä luetellut tiedot olisivat olleet oikein hyviä perus Windows XP työasemalle, mutta nyt tässä on yksi asia, joka muuttaa kaiken -Vista Home Basic. Kone on valehtelematta hitaampi käyttää kuin XP työasema 500MHz:n prosessorilla ja 256 megan keskusmuistilla. Tämäkö on sitä hienoa teknistä kehitystä mitä Vistan asennuksen aikana hehkutettiin? Nyt voit aivan uudella tavalla kokea kaikkea hienoa.

Tälläisen koneen kanssa hienous on sitä, että voi huomata kuinka periaatte…

Tor salaa identiteettisi verkossa

Yleensä kaikki tieto, mitä verkon yli lähetetään, sisältää osoitteen tiedon alkuperästä. Jos naapurin Matti menee lukemaan web-sivua tai lataa tiedoston internetistä, hänet voidaan helposti paikantaa ip-osoitteen perusteella. Jokainen hakupyyntöpaketti sisältää hänen ip-osoitteensa. Voit käydä kokeilemassa oman sijaintisi löytymistä, vaikka täältä.

Tor on avoimen lähdekoodin ohjelma, joka ei siis maksa mitään. Kuka tahansa voi asentaa ohjelman koneelleen ilmaiseksi. Ohjelman toiminta perustuu siihen, että Tor verkon kautta välitetty tieto ohjautuu aina verkoston läpi ja tietopaketin osoitetiedot, muttuvat joka solmukohdassa. Lisäksi Tor vaihtaa reittiä, muutaman minuutin välein ja kaikki siinä kulkeva tieto on salattua. Uuden identiteetin voi vaihtaa myös käsin lennosta, jolloin tiedon reitti vaihtuu välittömästi.

KuulinTor-järjestelmästä eilen. Asensin Tor-ohjelmiston sekä siihen liittyvän Firefox-laajennuksen aktiiviseksi, ja kokeilin IP-address-palvelua. Lopputuloksena kyseinen pal…

Gmailin käyttämistä estetään maailmalla

Isoveli on ilmeisesti alkanut valvoa ihmisten sähköpostin käyttöä rankalla kädellä. Sehän on ollut jo tiedossa, että tiettyjen sivujen avaamista on estetty jo aikaisemmin. Työpostithan ovat monissa suurissa yrityksissä täysin työnantajan luettavissa, mutta nettisähköposti ei luonnollisesti ole. Joillakin työpaikoilla ja jopa joissain kouluissa(?!) on estetty pääsy Gmail- sähköpostipalveluun.

Tämän päätelmän tein, kun löysin Digg-sivuston RSS-syötteestä linkin, jossa oli ohjeita Gmailin käyttämiseen mistä vaan. Osa näistä ohjeista vaikutti todella loistavilta. En ala näitä ohjeita tässä toistamaan, mutta tuon linkin takana olevaa sivua kannattaa käyttää, jos työnantaja alkaa Suomessakin leikkiä isoveljeä.

Kun noita ohjeita lueskelee, niin tulee mieleen, että työnantajilla on todella epätoivoinen tehtävä estää pääsy Gmailiin. Muutenkin se on aivan turhaa. Jos joku haluaa oikeasti lähettää yrityksen salaisia tietoja, ei hän ole niin tyhmä, että tekee sitä sähköpostin välityksellä. Ainoa j…

Windows Vistan ytimessä kehittynyttä kopiosuojausteknologiaa

Vistaa rummutetaan tällä hetkellä ovista ja ikkunoista. Microsoftin markkinointikoneisto on suomessakin virittäytynyt vakuuttavaan kuntoon. Tällä viikolla kierros on tulossa myös tänne Keski-Suomeen. Vista on joltain osin varmasti hyvä. Viidellä miljardilla eurolla saa valtavan kasan huippuosaajien miestyövuosia. Tuo viisi miljardia on summa, joka vistan kehittämiseen kului MicroPC-lehden mukaan.

Tuota valtavaa rahapottia on valitettavasti käytetty myös todella väärään paikkaan. Vistan ydin sisältää Monkey Bites-blogin mukaan kehittynyttä DRM-teknologiaa. Tämä uusi tekniikka on laitettu käyttöjärjestelmän alimmille tasoille, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että käyttäjän omistamat
Blu-ray -ja HD-DVD -leffat eivät toimi, jos ei käytä Microsoftin hallinoimia ajureita ja DRM-tukevia laitteita. Open Source-ajureiden valmistaminen ei olisi enää mahdollista, ja kohtuullisen asiallinenkin näytönohjain ilman DRM-tukea ei kykenisi näyttämään käyttäjän kaupasta ostamaa leffaa.

Mielestäni kopios…

SVG on loistava Formaatti

Muistan, kun kouluaikoina kauan kauan sitten opiskelin verkkojulkaisua. Silloin kuulin ensimmäisen kerran SVG-formaatista. SVG on W3C:n määrittelemä XML-formaatti, jonka avulla voidaan kuvata vektorigrafiikkaa. Ideana tässä formaatissa on se, että grafiikka kuvataan tekstitiedostona. Tätä tektiä sitten synnyttävät vektorigrafiikkaohjelmistot, ja tarkoitus olisi, että mahdollisimman monet ohjelmistot osaisivat esittää näitä kuvia. SVG-formaatti olisi loistava lisä esimerkiksi web-sivuille, joiden ainoa vektorigrafiikkaformaatti on tällä hetkellä Adobe Flash.

Olen itse käyttänyt vektorigrafiikan muokkaukseen aiemmin lähinnä Freehandia, joka on tällä hetkellä Adoben omistama ohjelmisto. Tutustuin kuitenkin tänään sattumalta Inkscape-ohjelmistoon, joka vaikuttaa erittäin lupaavalta. Inkscape on täysin ilmainen ja suomenkielinen vektorigrafiikan muokkausohjelma, joka tallentaa tiedostot suoraan SVG-tallennusmuodossa.

Kokeilin avata omia kokeilujani Firefoxilla ja suorastaan yllätyin, kun pii…

Huonoa verkkosivusuunnittelua

Olen monesti törmännyt teknisesti järkyttäviin mainospaloihin sattumalta. Eilen klikkasin mielenkiintoisen oloista banneria ja jouduin sivulle, jota en malta olla mainitsematta. Eq pankin mainos on verkkosivun näköinen, mutta tehty kuvana, joka sitten on paloiteltu html-taulukon soluihin. Tekniseltä kannalta havainnoinnin voi tehdä lähdekoodia tarkastamalla.

Voimme havaita tuosta koodista riviltä 119 seuraavan tekstin:
-- ImageReady Slices (index_170107.psd) --
Yllä olevasta näemme, että mainos on tehty ImageReady-ohjelmistolla, joka on tiiviisti Photoshopin yhteytteen pultattu verkkojulkaisuapuväline. Tässä tapauksessa ei ole viitsitty/ymmärretty ottaa tuota kommenttia näkyvistä pois.

Mainonnan tarkoitus on tavoittaa kohderyhmänsä, ja varmaan tämä mainos sen tekee, mikäli sivulle eksytään perinteisellä www-selaimella. Jokainen henkilö voi lukea tekstin ja saada siitä selvää. Internetissä on kuitenkin todella tärkeää, myös se että sivuille eksynyt hakukone indeksoisi sivun, jotta myös mu…

Kävijäseurannan ongelmia

Suomessa saittien kävijäseurantaa tekee muiden mukana TNS Gallup. Listalle pääsee, kun maksaa TNS Gallupille 200 euroa kuukaudessa. Listaa käytetään yleisesti, kun halutaan todistaa sivuston kävijämääriä suhteessa muihin. Mielestäni on hyvä, että tälläinen listä on olemassa, koska se antaa suuntaa yleisen kiinnostuksen suuntautumisesta. Toisaalta ainoastaan kaupalliset saitit osallistuvat tämän kaltaiseen maksulliseen kävijäseurantaan. Yhteisöillä on tärkeämpiäkin kohteita rahalle kuin kävijäseurannasta maksaminen. Toisaalta taas tältä listalta puuttuvat muun muassa Google ja suomenkielinen wikipedia, mikä ei varmasti tarkoita ettei näillä sivuilla vierailtaisi.

Maailmalla on olemassa myös niin sanottuja yleisiä kävijäseurantapalveluita. Puhutuimpia taitaa olla Alexa Rank, joka laittaa Web sivut järjestykseen. Suomen lista näyttää hieman erilaiselta kuin TNS Gallupin. Alexaa on kyllä arvostelu, eikä varmasti syyttä. Jonkinlainen kuva kävijöistä tämänkin palvelun avulla saadaan.

Use…

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista.


Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k…

Mullistaako iPhone todella puhelimen?

Apple iPhone julkaistiin ja siitä puhuttiin jopa YLE:n radiouutisissa aamulla. En ole aikaisemmin tuotteen ominaisuuksiin tutustunut, enkä tiedä onko niistä paljon julkisuuteen hiiskuttukaan. Applen brandi ja huomioarvo ovat todella vahvoja. Eipä esimerkiksi Nokian uusista puhelinmalleista puhuta pääuutisissa. Se voi johtua myös siitä, että Nokialta tulee malleja niin nopeaa tahtia, että siinä ei hidas ankkuri pysy perässä.

iPhone tulee Amerikoissa myyntiin kesällä ja Eurooppaan tuotetta luvataan loppuvuodesta. Tuotteen käyttöliittymä vaikuttaa mukavalla tavalla erilaiselta kuin nykyisten puhelimien. En luonnollisestikaan ole kyseistä puhelinta päässyt testaamaan, mutta jotenkin vierastan ajatusta, että näppäilen sormilla puhelimen näyttöä. Silloinhan näyttöön jää rasvaisia sormenjälkiä. Voihan olla, että tähänkin on joku ratkaisu kehitetty. Ainakin Applen sivuilla käyttöliittymä näyttää hyvältä, ja OS X -käyttöjärjestelmä on ainakin tähän asti ollut huippuluokkaa.

Puhelimen musiikkio…

Tekniikka kehittyy

Syksyllä tuntui siltä, että teknologian saralla oli hiljaista. Tämä varmaan osittain pitikin paikkansa itseäni kiinnostavan teknologian osalta. Tänään uutisissa on ollut kuitenkin ainakin kolme aihetta, joihin en malta olla tarttumatta.

Ensimmäinen koskee kännykkäprojektoria, joka kävi itselläni mielessä jo noin vuosi takaperin, kun ensimmäisiä LED-projektoreja julkaistiin. On nimittäin selvä, että jotain uutta kännykköihin on keksittävä, jotta niitä saadaan myytyä. Kaikki muu alkaa olla valmista. Äänenlaatu on kohtuullinen, musiikkisoitin ja kamera löytyy jo melkein kaikista luureista. Myös datayhteydet alkavat olla (ainakin kaupungeissa) tarpeeksi nopeita videokuvan siirtoon. Näytöt ovat nykyisellään kuitenkin aivan liian pieniä tarjotakseen kunnon elokuvaelämyksiä. Uutiskäyttöönkin nykyiset näytöt ovat riittämättömiä. No ei sillä LED-projektorillakaan varmaan ihmeisiin pystytä, mutta ainakin kuvat saa tarvittaessa heijastettua isommaksi. Näytön ongelmaan on keksittävä jokin ratkaisu…