Siirry pääsisältöön

Kävijäseurannan ongelmia

Suomessa saittien kävijäseurantaa tekee muiden mukana TNS Gallup. Listalle pääsee, kun maksaa TNS Gallupille 200 euroa kuukaudessa. Listaa käytetään yleisesti, kun halutaan todistaa sivuston kävijämääriä suhteessa muihin. Mielestäni on hyvä, että tälläinen listä on olemassa, koska se antaa suuntaa yleisen kiinnostuksen suuntautumisesta. Toisaalta ainoastaan kaupalliset saitit osallistuvat tämän kaltaiseen maksulliseen kävijäseurantaan. Yhteisöillä on tärkeämpiäkin kohteita rahalle kuin kävijäseurannasta maksaminen. Toisaalta taas tältä listalta puuttuvat muun muassa Google ja suomenkielinen wikipedia, mikä ei varmasti tarkoita ettei näillä sivuilla vierailtaisi.

Maailmalla on olemassa myös niin sanottuja yleisiä kävijäseurantapalveluita. Puhutuimpia taitaa olla Alexa Rank, joka laittaa Web sivut järjestykseen. Suomen lista näyttää hieman erilaiselta kuin TNS Gallupin. Alexaa on kyllä arvostelu, eikä varmasti syyttä. Jonkinlainen kuva kävijöistä tämänkin palvelun avulla saadaan.

Useimmille kävijäseurantapalveluille on olennaista se, että sivuston lähdekoodiin pitää laittaa jonkinlainen koodi. Tämä koodi suoritetaan sitten siinä vaiheessa, kun käyttäjä tulee sivustolle. Tällöin vierailijalle lähetetään eväste, jonka avulla voidaan seurata tuleeko käyttäjä sivuille uudelleen. Alexan kävijäseuranta perustuu Alexa toolbar käyttäjien surffaustottumuksiin. En tunne Suomessa ketään, joka tätä Suomessa käyttäisi tätä selaimen lisäosaa. Ilmeisesti sivulatauksia selvitetään muillakin menetelmillä.

Jos haluat sivuillesi kattavan ilmaisen kävijäseurannan, suosittelen Google analytics-palvelua. Sen avulla saat tietoa kävijöistä myös graafisessa muodossa. Luulenpa, että Google Analyticsin kaltainen ilmainen palvelu on syönyt joidenkin analysointiin erikoistuneiden yritysten katteita melkoisesti. Toisaalta monet yrityksen tarjoavat konsultointiapua kävijäseurannan käyttöön. Oikeanlainen reagointi kävijäseurantaan vaatii asiantuntemusta.

Kävijäseurantaan on olemassa myös sovelluksia, jotka voi asentaa omalle verkkosivulle suoraan. Ilmainenkin kävijäseuranta taipuu moneen käyttöön ja niillä voi myös todistaa muille sivustonsa vierailijamäärän, jos tälläista todistusta tarvitsee. Itse seuraan esimerkiksi tämän blogin latauksia Google analyticsillä silkasta mielenkiinnosta. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että mistä juuri sinä olet tätäkin artikkelia lukemaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Windows Vista resurssisyöppö?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen, kun olin pitämässä atk-koulutusta eräässä yrityksessä, jossa osalla työntekijöistä oli Vista Business käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet. Nämä tietokoneet olivat Lenovon hyviä kannettavia Intelin tuplaydinsuorittemella varustettuina, joten koneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia vaativassakaan käytössä. Ihmettelin, kun eräs Vista kone käynnistyi 10-15 minuuttia, ennen kuin Outlook aukesi. Aukeamisen jälkeen tietokone toimi kuin sen näyttö oli voideltu tervassa. Vitsailimme siinä, että kone pitää laittaa "tulille" hyvissä ajoin, ennen asiakaskäyntiä. Esimerkiksi 50 km ennen määränpäätä voisi autoillessa olla hyvä. Ongelman syy selvisi. Kannettavissa oli "vain" 1Gt keskusmuistia. Muistin lisääminen auttoi. Tietokoneen käyttö oli normaalia. Kysymykseni kuitenkin kuuluu: Onko tässä mitään järkeä? Voiko olla niin, että sähköpostin lukemiseen ja tavallisten dokumenttien pyörittämiseen tarvitaan 3Gt keskusmuistia? Samat asi...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...