Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tekijänoikeudet merkityt tekstit.

Vihdoin Youtube käsitetään oikein

Tekijänoikeusjärjestöt ovat ainakin Suomessa vihdoin käsittäneet , että Youtube ei ole heille uhka. Viimeksi lokakuussa 2006 Yle oli etunenässä penäämässä oikeuksiaan ja poistattamassa ohjelmaklippejä Youtubesta. Nyt tekijänoikeuksien haltijat ovat ymmärtäneet, että käyttäjien levittämä sisältö on ilmainen mainoskanava eikä uhka alkuperäisille esityksille. Teoksen levittäminen Youtubessa ei maksa alkuperäisten tekijänoikeuksien haltijoille mitään, mutta sen sijaan esimerkiksi nykyisen nettitv-systeemit maksavat maltaita. Youtube viedoiden laatu on nykyisellään niin huono, ettei se kilpaile mitenkään alkuperäisen teoksen kanssa, jos teos on TV-ohjelma tai elokuva. Nykyään tosin tehdään myös sisältöä suoraan Youtube kanavaan sinne kohdennetulle yleisölle. Olen ihmetellyt, miksi yritykset eivät tee enemmän mainoksia tähän kanavaa, josta ne voisivat ilmaiseksi jakaa ne yleisölle. Youtube videoiden liitäminen kotisivuille on tehty todella helpoksi ja tosiaan kaistasta ei tarvitse maksaa. O...

BluRay ja HDDVD eivät näy laillisesti Linuxissa

BluRay ja HDDVD formaatit eivät näy Suomessa laillisesti Linux-käyttöjärjestelmällä. Eivätkä ne näy laillisesti myöskään Windows-tietokoneissa, jos kokoonpano ei sisällä uutta kopiosuojausteknologiaa tukevia laitteita. Uuden kopiosuojauksen ( AACS ) lisäksi DRM on viety rautatasolle saakka, eli Myös näytön ja näytönohjaimen pitää olla yhteensopiva tämän uuden tekniikan kanssa, jotta kuva saadaan täydellä HD-tarkkuudella näkyviin. Tätä tekniikkaa kutsutaan kirjainyhdistelmällä HDCP ( High Bandwith Digital Content Protection ) . Vaikka siis vanhat laitteet muuten riittäisivät, niin ne eivät toimi, jos DRM-teknologia ei ole kunnossa. Käytännössä laitevalmistajan pitää ostaa Inteliltä lisenssi ja toteuttaa sen teknologia, jotta teräväpiirtöelokuvat näkyisivät. Ubuntun tuki-forumilla oli ohjeita uusien teräväpiirtolevyjen toistamiseen Ubuntu linuxissa. Ohjeissa oli varoitus, että ohjeiden käyttö saattaa olla jossain maissa kiellettyä. En ole aivan varma ja näissä lakiasioissa kovin hyvä...

Tekijänoikeuksilla saivartelua

Taloussanomien uutisen mukaan, kotimaiset TV-yhtiöt ovat nyt todella huolissaan youtube -palvelusta löytyvien suomalaisten sketsisarjapätkien suhteen. Huolissaanolon ajankohtaan ei varmastikaan vaikuta yhtään se, että Google meni eilen ostamaan youtube.com-palvelun 1,3 miljardilla eurolla. Nyt suomalaisilla lilliputtiyhtiöllä on edessään syvätaskuinen taho, jolle voi sitten uhitella. Ymmärrän, että tekijänoikeudet ovat tärkeä asia. Mutta en ymmärrä sitä, mitä esimerkiksi Yle tai MTV3 menettävät siinä mainosarvossa, jonka ilmainen jakelukanava heille antaa. Esimerkiksi minä en tienyt henkilökohtaisesti mitään Jopet Show ohjelman olemassaolosta ennen kuin törmäsin Youtubessa klippeihin ohjelmasta. Tässähän ei ole siis kysymys mistään waretuksesta. Ihmiset eivät saa tästä palvelusta kokonaisia sarjoja vaan pätkiä, joita toiset ovat halunneet palveluun laittaa. YouTube maksaa itse jakelukanavasta ja saa ohessa mainostuloja. Amerikassa jotkut mediayhtiöt ovat ymmärtäneet Youtuben merkityks...

SF-anytime on hyvä idea

SF-anytime viedeovuokraamo on hyvä idea. Eli voit vuokrata leffat suoraan laajakaistaliittymän läpi omalle kotikoneellesi. Maksat katseluajasta, eli yhdellä krediitillä voit katsella leffan seuraavan vuorokauden sisällä. Sain postista, jonkin lehden mukana yhden ilmaisen krediitin tähän kyseiseen filmivuokraamoon. Ja positiivista oli, että krediitin mukana tuleva esite näytti ihan hyvältä. Olen joskus aikaisemminkin kokeillut SF-anytimea, joten tiesin, ettei ohjelmaan ole millään muulla selaimella asiaa kuin IE:llä. IE:tä en miellellään käytä muutakuin Windows update palvelun käyttämiseen ja tässä syy on hyvin selvä: se ei muuten onnistu. Ok, kun kerran minulla oli ilmainen krediitti, päätin kuitenkin kokeilla. No ensin tuli systeemitesti, joka kesti mielestäni 2mb nettiyhteydellä turhan kauan. Testi ilmoitti että minulta puuttuu, joku Microsoftin "suojaushärpäke", joten ei kun painamaan linkkiä ja asentamaan se. No tämän jälkeen järjestelmä ilmoitti, että Flash versioni ei ...

Sony tuhoaa musiikkisi

Sony BMG räväyttää uudella kopiosuojauksellaan. Kun katsoo F-Securen sivujen kuvausta , niin kysymyksessä on erittäin hyvin piiloutuva haittaohjelma, joka asentaa itsensä, kun käyttäjä laittaa tietokoneeseensa Sony BMG:n uudella kopiosuojauksella höystetyn CD:n. Nykyiset haittaohjelman poistajat, eivät voi havaita ohjelmaa, koska se muuttaa käyttöjärjestelmän ydintiedostoja. TV Shopin omaisesti tässä voidaan todeta: ”Eikä tässä vielä kaikki…”. Haittaohjelmasta on havaittu ominaisuus, joka pilaa tietokoneessa sijaitsevat MP3 tiedostot lisäämällä niihin häiriötä. Tällainen toiminta saa sappeni kiehumaan. Aivan käsittämätöntä, että yhtiö, joka saa asiakkailta tuloja levyn myymisestä, myy samalla asiakkailleen troijalaisia. Kaiken lisäksi vielä tuhoaa asiakkaan koneen sisältämiä tiedostoja. Hieman sama kuin ostaisit pölyimurin ja tämä hieno kone tuhoaisi hienovaraisesti itsekseen sohvakalustosi. Tämähän on täysin rikollista toimintaa. Onneksi amerikkalaiset ovat nostaneet monta ryhmäkann...