Siirry pääsisältöön

SVG on loistava Formaatti

Muistan, kun kouluaikoina kauan kauan sitten opiskelin verkkojulkaisua. Silloin kuulin ensimmäisen kerran SVG-formaatista. SVG on W3C:n määrittelemä XML-formaatti, jonka avulla voidaan kuvata vektorigrafiikkaa. Ideana tässä formaatissa on se, että grafiikka kuvataan tekstitiedostona. Tätä tektiä sitten synnyttävät vektorigrafiikkaohjelmistot, ja tarkoitus olisi, että mahdollisimman monet ohjelmistot osaisivat esittää näitä kuvia. SVG-formaatti olisi loistava lisä esimerkiksi web-sivuille, joiden ainoa vektorigrafiikkaformaatti on tällä hetkellä Adobe Flash.

Olen itse käyttänyt vektorigrafiikan muokkaukseen aiemmin lähinnä Freehandia, joka on tällä hetkellä Adoben omistama ohjelmisto. Tutustuin kuitenkin tänään sattumalta Inkscape-ohjelmistoon, joka vaikuttaa erittäin lupaavalta. Inkscape on täysin ilmainen ja suomenkielinen vektorigrafiikan muokkausohjelma, joka tallentaa tiedostot suoraan SVG-tallennusmuodossa.

Kokeilin avata omia kokeilujani Firefoxilla ja suorastaan yllätyin, kun piirrutukseni piirtyi selaimen näytölle äkkiä katsottuna täsmälleen samanlaisena, kuin olin piirtänyt. Sen sijaan petyin, kun avasin saman kuvan IE7:lla. Ruudulle tuli pelkkä XML-lähdekoodi. Lyhyen Googletuksen jälkeen selvisi, että IE7:lle ei jaksettu vielä tehdä tukea SVG-formaatille. Hieno teokseni löytyy täältä, joten voit kokeilla mitä sille sanoo oma selaimesi.

Katkeransuolaisessa verkkokeskustelussa todettiin, että SVG:stä ei voi tulla suosittua formaattia, ennen kuin IE:ssä on suora tuki sille. Tämä pitää karulla tavalla paikkansa. Ei kukaan tavallinen ihminen asenna pluginiä koneeseensa SVG-tuen takia. Ainoa plugini, joka melko varmasti löytyy tietokoneista on Flash. Kukapa ei haluaisi katsella videoita YouTubesta. Mutta miten saataisiin Microsoft lisäämään SVG-tuki selaimeensa. Formaatti on kerrassaan loistava.

(Muokattu 13.2.2007 klo 14:08, kirjoitusvirheet korjattu)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Muistan kun -> Muistan, kun
vektorigrafiikkaohjelmistot ja tarkoitus -> vektorigrafiikkaohjelmistot, ja tarkoitus
kuintekin -> kuitenkin
inkscape-ohjelmistoon -> Inkscape-ohjelmistoon (erisnimi)
SVG- tallennusmuodossa -> SVG-tallennusmuodossa
XML- lähdekoodi -> XML-lähdekoodi
ennenkuin -> ennen kuin

Lisäksi voisi pohtia sitä, tuleeko googlettaminen todella kirjoittaa isolla kuten tekstissäsi, kun se kuitenkin on verbi. Virallista sääntöä kyseisestä sanasta tuskin löytyy.
zache sanoi…
Minulle periaatteessa riittäisi se, että adobe nyt macromedian ostettuaan lisäisi flash pluginiinsa tuon SVG tuen. Sellainen siihen on jo luultavasti ainakin konseptitasolla koodattu.
Toni Hintikka sanoi…
SVG tuki Flashissa olisi hyvä asia, mutta Flashin ongelma tällä hetkellä on se, että se ei periaatteessa pakota käyttäjää päivittämään uusimpaan versioon. Oman seurantani mukaan vierailijoiden Flash versioissa on hajontaa kuin vanhassa haulikossa. Jos SVG-tuki tulisi IE 7:n jonkin pakollisen päivityksen mukana, niin se todella yleistyisi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...