Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vistako ainoa vaihtoehto?

Uusimmassa Tietokone- lehden vertailussa oli laitettu uusimpia 2000 euron hintaisia tehomikroja järjestykseen. Jutussa sanottiin, että tehokäyttäjälle ei riitä marketin hyllyillä pölyttynyt kokoonpano, vaan käyttäjä vaatii uusinta uutta. Tämä kielikuva ontuu kyllä jonkin verran, kun kaikki alalla olevat tietävät kuluttajakoneiden elinkaaren lyhyemmäksi kuin yritysmarkkinoilla. Kuluttaja puolella tuotteen elinkaari voi olla vain 3 viikkoa, kun yritys puolella jopa puoli vuotta. Monesti yrityksille myydään kalliita laitteita, koska yrityksillä on varaa ostaa eikä asiantuntemusta arvioida todellisia tarpeita. Arveluttavin asia vertailussa oli kuitenkin testaustapa. Kaikkiin koneisiin asennettii windows vista. Testissä oli mukana myös mac, mutta siihenkin laitettiin vista. Kuka ihme ostaa macin ja asentaa siihen vistan? Oikea testausjärjestely olisi ollut se että mac olisi ollut testissä mac- koneena. Oikeastaan tällainen testi pitäisi tehdä empiirisenä testinä. Kyllähän se voidaan mitata,...

Gmail ja kohdennettu mainonta Ylen hampaissa

Mieleeni on tullut lähipäivinä monia asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta tänä päivänä Ylen uutiset kertoivat jotain, joka laittoi minut kirjoittamaan. Uutisissa todettiin, että nykyään on olemassa kohdennettua mainontaa, joka kohdentuu esimerkiksi asiakkaan kirjoittaman hakusanan tai hänen lukemansa sähköpostiviestin perusteella. Tämä ei varmaan ole kenellekään pidemmän aikaa palveluita käyttäneelle epäselvää. Eihän ilmaista lounasta ole. Mietitäänpä kuitenkin, mitä näiden mainosten katsomisella saa. Google on kehittänyt ja kehittää kokoajan ilmaiseksi käytössä olevia innovatiivisia nettisovelluksia. Googlen ansaintalogiikka on erilainen kuin pahimmilla kilpailijoilla. Google elää mainoksilla ja kilpailijat kuten Microsoft lisenssimaksuilla. Kohdennettu mainonta on tehokasta. Jos saan yritykselleni käyttöön ilmaiseksi Gmailin tapaisen loistavasti toimivan sähköpostijärjestelmän ja vastineeksi työntekijäni joutuvat katselemaan kohdennettuja mainoksia, en ole siitä ollenkaan huoli...

Oikea Linux kokeilu helposti - Wubi

Windowsia opiskelu- ja työurani työpöytäkäytössä käyttäneenä, minulla on ollut vaikeuksia löytää sopivaa asennustapaa Linuxille. Virtuaalikoneet ovat yksi kokeilutapa, mutta ne eivät toimi yhtä hyvin kuin aito asennus. Ei kuulosta oikein hyvältä, että ajaisi Windows XP:n päällä Linuxia. LiveCD:täkin testasin, mutta totesin sen auttamattomasti liian hitaaksi. Linux käynnistyi pitkään ja ohjelmat avautuivat hitaasti. Tämä johtuu ainoastaan CD-aseman rajoituksista. CD:n nopeus ei vaan riitä tälläiseen käyttöön. Ajattelin jo, että täytynee hommata joku isompi USB-muisti ja koittaa laittaa se boottaavaksi, niin, että saisin työpöytä-Linuxin käynnistymään siltä. Tätä en kerinnyt kokeilla ja kuulin, että tämäkin tapa saattaisi kärsiä suorituskykyongelmista. Sitten törmäsin Wubiin, sen avulla Ubuntu- linux asentuu vapaavalintaiseen Windows- järjestelmässä löytyvään kansioon. Näin ei tarvitse huolehtia osioinneista. Wubi myös lataa automaattisesti valitun Ubuntu-jakelun asennusvaiheessa, joten ...

Onko gOS Googlen käyttöjärjestelmä?

300 dollarin kannettava ja 200 dollarin pöytäkone, kuulostavat epärealistisilta väittämiltä tänä päivänä. Nykyisinhän pelkkä käyttöjärjestelmä maksaa 200 euroa. Usa:ssa on kuitenkin gOS -niminen hanke, joka on kehittänyt Linux -jakelun, mikä on suunnattu tavallisille ihmisille. Ideana on, että tietokone sisältää vakiona kaiken mitä tavallinen kansalainen tarvitsee. gOS tukee toimintonsa ensi sijaisesti web-sovelluksiin. Käyttöjärjestelmä sisältää vakion linkit tärkeimpiin www-sovelluksiin, kuten Googlen toimistopakettiin , Facebookiin , Bloggeriin , Wikipediaan . Gos-projekti on toiminut läheisessä yhteistyössa Ubuntu 7.10 kehittäjäyhteisön kanssa. Ubuntuhan on linux-jakeluna suunnattu nimeenomaan normaali-ihmisille. Gos-järjestelmässä on vaan saatettu web-sovellukset helposti esille. Idea on, että kaikki toimii helposti ja myös, että laitteet toimisisvat suoraan kytkemällä. Ubuntu 7.10 tämä puoli on jo suhteellisen hyvin toteutettu, muun muassa langaton verkko toimi suoraan live-CD k...

Tietotekniikka sairastaa sairaaloissa

Suomalaiset hoitajat ja potilaat pyristelevät valtavan resurssipulan alla sairaaloissa. Vanhustenhoidossa työskentelevien on todettu tutkimusten mukaan tekevän raskaampaa työtä kuin telakoilla ja rakennuksilla työskentelevät. Aina sanotaan, että resursseja ei ole ja että määrärahoja supistetaan. Johonkin sairaanhoitoalalla rahaa kuitenkin tuntuu olevan. HUS kertoo , että heidän Vista testinsä ei mennyt ihan niinkuin piti ja että Vistaan siirtymistä pitää nyt lykätä. Ilmeisesti sairaalan ohjelmistot eivät olleet yhteensopivia uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Toinen syy varmaan on myös se, että Vistaa varten kaikki työasemat on uusittava. Vista kun ei ihan nuhapumpulla pyörähdä . Suurin ihmetyksen aiheeni on kuitenkin ohjelmistontoimittajat, ne jotka tässä eniten rahaa vuolevat. Heidän sovelluksensa on tehty, niin että ne eivät toimi Vistalla. Ylipäätään nuo sovellukset eivät toimi kuin tietyssä Windows ympäristössä. Olen ymmärtänyt, että sairaanhoitoalan sovelluksista suuri osa koodata...

Alitehoisia kytkykauppakoneita

Operaattorit tarjoavat tänä päivänä asiakkailleen mielellään asioita kytkykaupalla. Operaattorin kannalta tämä on varsin kannattavaa, koska näin operaattori saa sitoutettua asiakkaan itselleen tuotteen maksun ajaksi. Esimerkiksi puhelinnumeroa et voi siirtää toiselle operaattorille ennenkuin määräaika, esimerkiksi 24 kuukautta, on saavutettu. Sama juttu myöslaajakaistaliittymien ja tietokoneiden niputtamisessa. Sekä Elisa, että Sonera tarjoavat kytkynä esimerkiksi kannettavaa tietokonetta ja laajakaistaliittymää. Sinällään kaupat ovat asikkaankin kannalta aivan hyviä, koska asiakas ei näissä tapauksissa maksa tuotteen hinnasta korkoa. Kuitenkin nyt Windows Vistaan siirtymisen vaiheessa olen törmännyt räikeisiin väärinkäytöksiin. Operaattori tarjoaa Vista Home käyttöjärjestelmällä varustettua tietokonetta kytkykaupassa, mutta tietokoneessa on muistia "vain" 800 megatavua, koska näytönohjain rohmuaa itselleen parisataa megaa. Eräs opiskelija esitteli kytkynä saamaansa kannettav...

Windows Vista työnnetään yrityksiin säästöpuheiden kautta?

Kun suurempi tai pienempi yritys tekee investointeja, tarvitaan perusteluja investointien kannattavuudelle. Näitä perusteluja kaivataan nyt, kun Microsoft rummuttaa yhteistyökumppaineidensa kanssa käyttöjärjestelmän vaihtamisen iloista. Uusin kuulemani väite on, että Vista työasema säästää 440 euroa vuodessa verrattuna Windows XP työasemaan. Windows XP on tällä hetkellä maailman yleisin käyttöjärjestelmä ja myy maailmanlaajuisesti enemmän kuin uusi tulokas Vista. On oikeastaan ennenkuulumatonta, että joku yritys kilpailee omaa tuotettaan vastaan. Microsoft yrittää siis saada organisaatiot ja kodit vaihtamaan suoraan Windows Vista käyttöjärjestelmään. Microsoft on myös antanut ukaasin, että Windows XP:n oem versioiden jakelu päättyy vuoden 2007 lopussa. Kotikäytössä Vistaan siirtyminen on varmistettu esiasennettujen ohjelmistojen avulla. Harva asentaa kaupasta haettuun koneeseen toista käyttöjärjestelmää. Nykyisinhän uusissa koneissa on Vistat asennettuna. Lisänä pelaajille on sanottu...