Siirry pääsisältöön

Google Office kolkuttaa

Jonkin aikaa on jo uumoiltu alkaako Google todella markkinoida toimistopakettia. Nyt ei tarvitse enää uumoilla. Tietokonelehden uutisen mukaan google alkaa tarjota pakettia yrityksille kokeiluun. Tosin ei sitä kokeiluun suoraan saa, vaan voi ilmottautua jonotuslistalle. Ilmoittautumisen voi tehdä täältä. Oppilaitoksille Googlella on omat ohjelmansa ja ilmeisesti hinnoittelunsa. Tällä hetkellä hinnasta ei ole ollut mitään puhetta, mutta mainoksilla varustettu versio pysyy varmasti ilmaisena.

Meillä on ollut pienessä (alle kaksikymmentä henkeä toimistossa) yrityksessä käytössä Google sähköposti, jo useamman viikon ajan. Käyttökokemukset ovat olleet tosi lupaavia. Itseasiassa Google talk ja Calendar toimivat jo tuossa paketissa. Kaikki yrityksemme sähköposti on siis ohjattu Googlen kautta. Saimme kokeilutilin Heinäkuussa. Ilmottauduin ohjelmaan Helmikuussa, heti kirjoitukseni jälkeen.

Toimisto oikeasti mullistuu tämän google toimiston myötä. Kehitystyötä on kuitenkin paljon edessa. Mutta kun Writely (Googlen nettiword), Google Spreadsheets (Googlen netti Excel) ja vielä näkemätön esitysgrafiikka saadaan pakettiin mukaan, voidaan todella puhua verkkopohjaisesta toimistosta. Ja tässä toimistossa kaikki tallentuu palvelimille verkkoon. Varmuuskopionti ei ole enää tekijöiden ongelma. Toinen mitä tälläinen uudistus mahdollistaa on ohjelmien päivittyminen automaattisesti. Nykyiset toimisto-ohjelmapaketit vaativat silloin tällöin massiivisia päivityspaketteja, jotta ne toimisivat kunnolla ja tietoturvallisesti. Tälläisessä keskitetyssä järjestelmässä, päivitykset tulevat samantien kaikille.

Yksityihenkilö voi testata Googlen sovelluksia Gmail tilin avulla. Jos sellaista ei ole sen voit saada vaikkapa ottamalla yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Kommentit

Toni Hintikka sanoi…
Niin ja se sähköpostiosoite oli toni piste hintikka at gmail piste com. Ja kommettina vielä: nuo yritykselle suunnatut postilaatikot eivät ole 2,5 gigaisia vaan "ainoastaan" 2 gigaisia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...