Siirry pääsisältöön

Tekniikka kehittyy

Syksyllä tuntui siltä, että teknologian saralla oli hiljaista. Tämä varmaan osittain pitikin paikkansa itseäni kiinnostavan teknologian osalta. Tänään uutisissa on ollut kuitenkin ainakin kolme aihetta, joihin en malta olla tarttumatta.

Ensimmäinen koskee kännykkäprojektoria, joka kävi itselläni mielessä jo noin vuosi takaperin, kun ensimmäisiä LED-projektoreja julkaistiin. On nimittäin selvä, että jotain uutta kännykköihin on keksittävä, jotta niitä saadaan myytyä. Kaikki muu alkaa olla valmista. Äänenlaatu on kohtuullinen, musiikkisoitin ja kamera löytyy jo melkein kaikista luureista. Myös datayhteydet alkavat olla (ainakin kaupungeissa) tarpeeksi nopeita videokuvan siirtoon. Näytöt ovat nykyisellään kuitenkin aivan liian pieniä tarjotakseen kunnon elokuvaelämyksiä. Uutiskäyttöönkin nykyiset näytöt ovat riittämättömiä. No ei sillä LED-projektorillakaan varmaan ihmeisiin pystytä, mutta ainakin kuvat saa tarvittaessa heijastettua isommaksi. Näytön ongelmaan on keksittävä jokin ratkaisu, ja tämä pieni projektori on yksi uusi mahdollisuus. Tämä miniprojektori on nyt hypekäyrän huipulla. Aika sitten näyttää onko siitä oikeaksi tuotteeksi.

Varmana menestyjänä pidän henkilökohtaisesti varmempaa ja tehokkaampaa RRAM-muistia, joka tulee korvaamaan nykyiset Flash-muistit. Flash-muistin suurin ongelma tällä hetkellä on hakunopeus. Tähänkään en uskalla varmaa ennustusta laittaa. Tietotekniikan alalla on tehty sen verran huonoja ennustuksia.

Sitten se kolmas. Nokian ja Skypen allianssi, joka alkaa jo kärähtää nenään pahasti. Skypen Symbian 60 versiosta on puhuttu, jo kauan aikaa. Sitä on jopa lupailtu johtajan suulla. Ennakkokuviakin on päästetty julkisuuteen. Itse en ainakaan usko, että kehitystyö veisi näin kauan. Saisi edes Skype-chatin. Ehkä tässä on kysymys operaattorien ja Nokian salaliitosta, kuka tietää? Nyt kuitenkin luvassa on vaan WLAN-tabletti.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
aihetta joihin -> aihetta, joihin
on nimittäin selvä -> on nimittäin selvää
Led projektorillakaan -> LED-projektorillakaan
keksittävä jonkin ratkaisu -> keksittävä jokin ratkaisu
ratkaisu ja tämä -> ratkaisu, ja tämä
näyttää onko -> näyttää, onko
FLASH-muistit -> Flash-muistit (Wikipedian mukainen kirjoitusasu)
Flash muistin -> Flash-muistin
Toni Hintikka sanoi…
No niin, nyt on sitten Skypeltä tullut uusi selitys S60 version puutteelle. Heidän mukaansa Skypen käyttäminen on mobiiliverkossa liian kallista.
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=12&news_id=2007872

Aika ontuva selitys, kun uudet Symbian -puhelimet osaavat käyttää WLAN-verkkoja. Lisäksi ainakin Suomessa on kohtuuhintaisia datasiirtopaketteja, jolloin skypen käyttäminen ei ole sen kalliimpaa kuin pakettihinnan maksaminen.

Pikkuveljellä on Windows Mobileen perustuva kännykkä, jolla Skypen perusominaisuuksien käyttäminen onnistuu aivan täysin, mutta eipä se silläkään laitteella ilmaista ole. On joko maksettava datasiirrosta tai sitten päästävä kiinni WLAN-verkkoon.

Tässä on nyt joko kysymys siitä, että Symbian-version kehittäminen vaatii resursseja, joita Skype ei jostain syystä halua ottaa käyttöön. Tai sitten Nokia on jollain tapaa torpannut Symbian Skypen kehittämisen operaattorien painostuksen takia. Nämä kaikki ovat tietysti spekulaatioita, kun ei ole käytettävissä oikeita lähteitä.

Aivan varma asia on kuitenkin se, että Skypen-mobiiliversio voisi yleistyessään muuttaa operaattorien ansaintalogiikkaa jonkin verran. Toisaalta kuluttajat ovat tottuneet soittamaan puheluita helposti, enkä oikein jaksa uskoa, että Symbian-puhelimen päälle viritetty Skype olisi sitä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SF-anytime on hyvä idea

SF-anytime viedeovuokraamo on hyvä idea. Eli voit vuokrata leffat suoraan laajakaistaliittymän läpi omalle kotikoneellesi. Maksat katseluajasta, eli yhdellä krediitillä voit katsella leffan seuraavan vuorokauden sisällä. Sain postista, jonkin lehden mukana yhden ilmaisen krediitin tähän kyseiseen filmivuokraamoon. Ja positiivista oli, että krediitin mukana tuleva esite näytti ihan hyvältä. Olen joskus aikaisemminkin kokeillut SF-anytimea, joten tiesin, ettei ohjelmaan ole millään muulla selaimella asiaa kuin IE:llä. IE:tä en miellellään käytä muutakuin Windows update palvelun käyttämiseen ja tässä syy on hyvin selvä: se ei muuten onnistu. Ok, kun kerran minulla oli ilmainen krediitti, päätin kuitenkin kokeilla. No ensin tuli systeemitesti, joka kesti mielestäni 2mb nettiyhteydellä turhan kauan. Testi ilmoitti että minulta puuttuu, joku Microsoftin "suojaushärpäke", joten ei kun painamaan linkkiä ja asentamaan se. No tämän jälkeen järjestelmä ilmoitti, että Flash versioni ei

Windows Vista resurssisyöppö?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen, kun olin pitämässä atk-koulutusta eräässä yrityksessä, jossa osalla työntekijöistä oli Vista Business käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet. Nämä tietokoneet olivat Lenovon hyviä kannettavia Intelin tuplaydinsuorittemella varustettuina, joten koneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia vaativassakaan käytössä. Ihmettelin, kun eräs Vista kone käynnistyi 10-15 minuuttia, ennen kuin Outlook aukesi. Aukeamisen jälkeen tietokone toimi kuin sen näyttö oli voideltu tervassa. Vitsailimme siinä, että kone pitää laittaa "tulille" hyvissä ajoin, ennen asiakaskäyntiä. Esimerkiksi 50 km ennen määränpäätä voisi autoillessa olla hyvä. Ongelman syy selvisi. Kannettavissa oli "vain" 1Gt keskusmuistia. Muistin lisääminen auttoi. Tietokoneen käyttö oli normaalia. Kysymykseni kuitenkin kuuluu: Onko tässä mitään järkeä? Voiko olla niin, että sähköpostin lukemiseen ja tavallisten dokumenttien pyörittämiseen tarvitaan 3Gt keskusmuistia? Samat asi

Lukujen pyöristäminen yhdistettäessä tietoja Word 2007:n

Minulle on tullut ennenkin ongelmia tietojen tuomisessa ulkoisesta tietolähteestä Wordiin. Niin myös tänään, mutta tänään päätin ratkaista asian. Tavoitteenani tehdä todistukset, Excel taulukossa olevien tietojen perusteella. Kaikki toimi normaalin yhdistämistoiminnon tapaan. Eli tallensin tiedot Exceliin ja laskin keskiarvon. Yhdistämistoiminto löytyy Word 2007:sta postitus välilehdeltä. Tietolähteeksi lisäsin Excel-taulukon. Kävin Excelin puolella transponoimassa "liitä määräten" -toiminnolla sarakeotsikot allekain toiselle taulukkovälilehdelle. Kopioin taulukon Wordiin ja lisäsin siihen toisen sarakkeen. Nyt saatoin lisätä arvosanatietoja yksi kerrallaan "lisää yhdistämiskenttä" - valikosta. Ongelmia pyöristyksessä Kaikki toimi hyvin "keskiarvo"-kenttään asti. Pyöristys ei toiminut oikein. Kokeilin tehdä Excelissä uuden sarakkeen johon käytin "pyöristä"-funktiota, mutta tämäkään ei auttanut. Kaavana solussa oli"=PYÖRISTÄ(K2;1)". &quo