Siirry pääsisältöön

Picasa2 yllättää

Googlen innovatiivisuus yllättää paatuneemmankin IT-alan kaverin. Tästä voisi tulla äkkiä kehumisartikkeli, mutta mielestäni syitä kehuihin nyt onkin. Kirjoitan tätä blogiviestiäni picasa ohjelman kautta. Picasa on kuva-arkistointi ohjelma, joka ei ole alunperin Googlen kehittelemä, mutta google on yritysostolla saanut softan haltuunsa. Picasa on kuitenkin kokenut kehitystä ja tärkeimpänä meille suomalaisille tietokoneen käyttäjille se on suomennettu. Picasaa voi käyttää tietokoneen sisältämien kuvien katseluohjelmana. Käyttöliittymä on todella helppokäyttöinen. Picasa sisältää useita helppokäyttöisiä kuvasäätöjä eli peruskäyttäjä ei välttämättä tarvitse kuvankäsittelyohjelmaa tämän lisäksi.

Picasa on myös kätevällä tavalla liitetty Googlen Gmail palveluun, jonka kautta kuvat voi lähettää kavereille napinpainalluksella. Myös omaan blogger.com blogiinsa kuvat voi lähettää suoraan Picasasta

Picasa ei tietenkään ole täydellinen sovellus ja joitakin ärsyttäviä piirteitä siitä löytyy. Esimerkiksi en löytänyt helposti, miten diaesityksen aikana esitys pysähtyy johonkin kuvaan. Ehkä tämä on helppoa, jos tietää miten se tehdään. Puutteistaan huolimatta erittäin loistava ilmainen softa.
Posted by Picasa

Edit: Valokuvien paikannus onnistuu myös kätevästi Picasa 2 ohjelmalla.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kyllä ehdottomasti hyvä ohjelma. Sain ainakin itselläni kesketettyä esityksen, kun liikautin hiirtä ja siirsin kursorin palkin päälle joka ilmaantui, ja esitystä pysty jatkamaan joko play nappulaa painamalla tai exit jos halusi päästä kokonaan pois. Kätevää.
Anonyymi sanoi…
Kyllä ehdottomasti hyvä ohjelma. Sain ainakin itselläni kesketettyä esityksen, kun liikautin hiirtä ja siirsin kursorin palkin päälle joka ilmaantui, ja esitystä pysty jatkamaan joko play nappulaa painamalla tai exit jos halusi päästä kokonaan pois. Kätevää.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...