Siirry pääsisältöön

Onko gOS Googlen käyttöjärjestelmä?

300 dollarin kannettava ja 200 dollarin pöytäkone, kuulostavat epärealistisilta väittämiltä tänä päivänä. Nykyisinhän pelkkä käyttöjärjestelmä maksaa 200 euroa. Usa:ssa on kuitenkin gOS-niminen hanke, joka on kehittänyt Linux -jakelun, mikä on suunnattu tavallisille ihmisille. Ideana on, että tietokone sisältää vakiona kaiken mitä tavallinen kansalainen tarvitsee. gOS tukee toimintonsa ensi sijaisesti web-sovelluksiin. Käyttöjärjestelmä sisältää vakion linkit tärkeimpiin www-sovelluksiin, kuten Googlen toimistopakettiin, Facebookiin, Bloggeriin, Wikipediaan.

Gos-projekti on toiminut läheisessä yhteistyössa Ubuntu 7.10 kehittäjäyhteisön kanssa. Ubuntuhan on linux-jakeluna suunnattu nimeenomaan normaali-ihmisille. Gos-järjestelmässä on vaan saatettu web-sovellukset helposti esille. Idea on, että kaikki toimii helposti ja myös, että laitteet toimisisvat suoraan kytkemällä. Ubuntu 7.10 tämä puoli on jo suhteellisen hyvin toteutettu, muun muassa langaton verkko toimi suoraan live-CD käynnistyksellä suhteellisen uudessa koneessa.

Viittaako g- tässä tapauksessa Googleen? Tämä on hyvä kysymys. Ei varmaan ole sattumaa, että käyttöjärjestelmä linkittään itseensä paljon Googlen palveluita. Voi olla, että kyseinen projekti on saanut Googlelta tukea käyttöjärjestelmänsä ja tietokoneidensa kehittämiseen. Itse pidän Googlen ansaintalogiikasta. Minun ei tarvitse maksaa palveluistani, vaan mainostajat maksavat ne. Aikaisemminhan loppukäyttäjät ovat maksaneet valtavia summia lisensseistään ja onko aikaisemmin kaikkien saatavilla edes ollut vastaavia palveluita.

Amerikassa on painettujen mainosten estoon vedoten menossa prosessi, jossa nettimainontaa aiotaan rajoittaa. Samaan Tietokonelehden juttuun oli saatu, jostain joku professori pelottelemaan ilmaisten verkkosovellusten vaaroista. En suinkaan aliarvio yksityisyyden suojaa, mutta asia on vaan niin, että valitsen mieluummin mainokset ilmaisissa palveluissani kuin maksulliset palvelut. Jos mainoksista ei pidä niin samat Googlen palvelut saa maksullisena versiona. Itse en usko Googlen olevan peikko. Googlen tavoitteena on myydä mahdollisimman hyvää mainostilaa ja tähän se tarvitsee hyviä käyttäjiä. Googlen tavoitteena ei ole toimia isoveljenä, joka valvoo jokaista liikettä. Käytän Google Dokumentteja, kalenteria, Gmailia ja muitakin palveluita edelleen hyvällä omalla tunnolla. Google potkaisisi itseään jalkaan, jos alkaisi käyttää hyväkseen käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Valveutunut nettikansa upottaisi varmasti koko yrityksen, jos vaan jotakin tähän viittaavaa tulisi ilmi.

Itse uskon, että Googlen idea on tulevaisuudessa saada palvelunsa mahdollisimman moneen paikkaan. Tämä tarkoittaa internetin levittämistä mahdollisimman laajalle. Esimerkiksi edulliset tietokoneet ovat tälläisessä kehityksessä erittäin hyviä levityskanavia. Googlen palvelut ovat toimivia ja helppokäyttöisiä ja ne toimivat näissä vähän heikompitasoisissakin tietokoneissa. Levittäminen on myös hyvä syy osallistua Fon- Projektiin. Seuraavaksi Googlen valloituksessa ovat matkapuhelimet. Nokia ei ole kuitenkaan mukana tässä uudessa Open Handset Alliance-yhteenliittymässä. Tällä areenalla Nokia ja Google ottavat siis mittaa toisistaan, vaikka Google ei teekkään kuin pelkän käyttöjärjestelmän.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...