Siirry pääsisältöön

Lukujen pyöristäminen yhdistettäessä tietoja Word 2007:n

KirjasinkokoMinulle on tullut ennenkin ongelmia tietojen tuomisessa ulkoisesta tietolähteestä Wordiin. Niin myös tänään, mutta tänään päätin ratkaista asian. Tavoitteenani tehdä todistukset, Excel taulukossa olevien tietojen perusteella.

Kaikki toimi normaalin yhdistämistoiminnon tapaan. Eli tallensin tiedot Exceliin ja laskin keskiarvon. Yhdistämistoiminto löytyy Word 2007:sta postitus välilehdeltä. Tietolähteeksi lisäsin Excel-taulukon. Kävin Excelin puolella transponoimassa "liitä määräten" -toiminnolla sarakeotsikot allekain toiselle taulukkovälilehdelle. Kopioin taulukon Wordiin ja lisäsin siihen toisen sarakkeen. Nyt saatoin lisätä arvosanatietoja yksi kerrallaan "lisää yhdistämiskenttä" - valikosta.

Ongelmia pyöristyksessä


Kaikki toimi hyvin "keskiarvo"-kenttään asti. Pyöristys ei toiminut oikein. Kokeilin tehdä Excelissä uuden sarakkeen johon käytin "pyöristä"-funktiota, mutta tämäkään ei auttanut. Kaavana solussa oli"=PYÖRISTÄ(K2;1)".


"Pyöristä"- funktion kautta pyöräytetty keski-arvo antoi kuintenkin Word 2007:ssa vielä huonomman lopputuloksen, joten ainoaksi vaihtoehdoksi keksin luvun muuttamisen tekstiksi.

Ratkaisuna luvun muuntaminen tekstiksi



Tein uuteen sarakkeeseen "teksti"-funktion, joka muuttaa luvun tekstiksi. Hain Funktiolle luvun äsken pyöristämästäni sarakkeesta. Koko sarakkeen lukumuotoilu kannattaa muuttaa tekstiksi. "Teksti"-funktiolle pitää määrittää muoto. Muoto ilmoitetaan muotoilusääntöjen avulla, jotka löytyvät funktion ohjeesta. Tässä tapauksessa muotoilusäännöksi pitää laittaa seuraava.

"###0,00"

Nyt luku pyöristyy kahden desimaaliin. Tämän tekstiksi muutetun sarakkeen liittäminen Wordiin selvitti ongelman. Nyt voin siis liittää luvun Wordiin 1 desimaalin tarkkuudella.

Seuraavaksi pitäisi selvittää ongelmat päivämäärätietojen yhdistämisessä. Word 2007 haluaa tuoda päivämäärät aina amerikkalaisessa muodossa. Jos joku lukijoista tietää ratkaisun, niin otetaan vastaan.

Kommentit

Satu sanoi…
Tuon päivämäärä-ongelman kanssa painiskeltiin täälläkin.

Työkaveri sai homman toimimaan niin, että kopio taulukon Excelistä Wordiin uuteen tiedostoon ja käytti sitä Word-tiedostoa lähteenä.
Nyt päivämäärät pysyivät ihan oikeassa muodossa.

Ehkäpä ongelmaan on ihan oikeakin ratkaisu, ettei tarvitsisi kikkailla tuon kopioinnin kanssa?
Anonyymi sanoi…
Huh huh, viimeinkin apu löytyi tuohon desimaaliongelmaan! Kiitos, kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SF-anytime on hyvä idea

SF-anytime viedeovuokraamo on hyvä idea. Eli voit vuokrata leffat suoraan laajakaistaliittymän läpi omalle kotikoneellesi. Maksat katseluajasta, eli yhdellä krediitillä voit katsella leffan seuraavan vuorokauden sisällä. Sain postista, jonkin lehden mukana yhden ilmaisen krediitin tähän kyseiseen filmivuokraamoon. Ja positiivista oli, että krediitin mukana tuleva esite näytti ihan hyvältä. Olen joskus aikaisemminkin kokeillut SF-anytimea, joten tiesin, ettei ohjelmaan ole millään muulla selaimella asiaa kuin IE:llä. IE:tä en miellellään käytä muutakuin Windows update palvelun käyttämiseen ja tässä syy on hyvin selvä: se ei muuten onnistu. Ok, kun kerran minulla oli ilmainen krediitti, päätin kuitenkin kokeilla. No ensin tuli systeemitesti, joka kesti mielestäni 2mb nettiyhteydellä turhan kauan. Testi ilmoitti että minulta puuttuu, joku Microsoftin "suojaushärpäke", joten ei kun painamaan linkkiä ja asentamaan se. No tämän jälkeen järjestelmä ilmoitti, että Flash versioni ei

Windows Vista resurssisyöppö?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen, kun olin pitämässä atk-koulutusta eräässä yrityksessä, jossa osalla työntekijöistä oli Vista Business käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet. Nämä tietokoneet olivat Lenovon hyviä kannettavia Intelin tuplaydinsuorittemella varustettuina, joten koneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia vaativassakaan käytössä. Ihmettelin, kun eräs Vista kone käynnistyi 10-15 minuuttia, ennen kuin Outlook aukesi. Aukeamisen jälkeen tietokone toimi kuin sen näyttö oli voideltu tervassa. Vitsailimme siinä, että kone pitää laittaa "tulille" hyvissä ajoin, ennen asiakaskäyntiä. Esimerkiksi 50 km ennen määränpäätä voisi autoillessa olla hyvä. Ongelman syy selvisi. Kannettavissa oli "vain" 1Gt keskusmuistia. Muistin lisääminen auttoi. Tietokoneen käyttö oli normaalia. Kysymykseni kuitenkin kuuluu: Onko tässä mitään järkeä? Voiko olla niin, että sähköpostin lukemiseen ja tavallisten dokumenttien pyörittämiseen tarvitaan 3Gt keskusmuistia? Samat asi