Siirry pääsisältöön

Linux tuo järkeä suomalaisten virastojen talouteen

Vaikka elämme Suomessa noususuhdannetta, niin kaikkia menoja ymmärrettävästi yritetään pitää kurissa meneväthän ne meidän yhteisestä pussistamme. Joissakin kunnissa ja kouluissa on ymmärretty, että ohjelmisto ja laitteistokulut ovat tietotekniikan puolella loistava säästökohde. Niissä säästäminen ei tarkoita edes sitä, että tilanne huononisi, kuten yleensä leikkaustilanteessa, vaan sitä, että pienemmällä rahalla saadaan enemmän tietokoneita, joiden tietoturva on kunnossa.

Viimeinen esimerkki tästä on Kauniaisten koulu. Helsingin Sanomien mukaan Linux ratkaisi osan koulun rahapulmista. Tämänkin esimerkin pitäisi nyt entisestään laittaa päättäjät miettimään asioita. Ilmeisesti Suomen ylimmälle johdolle tämä tieto ei ole kulkeutunut, kun Vanhanen Amerikan vierailullaan vastaanotti "lahjan" Microsoftilta. Ilmeisesti lahjan junailija on ollut ainakin Helsingin sanomien mukaanMikko Alkio, mutta jutun mukaan asiasta kunniaa haluaa ottaa myös Suomen Microsoftin johto. Kysymyksessähän on sitouttamisyritys, koska tätä jo muutenkin ilmaista palvelua ei voida käyttää kuin Windowsilla.

Microsoftin ohjelmistotuotteet ovat päteviä, kun niitä yleisesti käytetään. Toinen vaihtoehto on, että ihmiset eivät vaan tiedä muista vaihtoehdoista. Kotiin myytäviin koneisiin tulee toistaiseksi mukana Windows ja se riittää monille. Toki Windowsin puolellakin voidaan ajaa avoimen lähdekoodin ohjelmia, joilla voidaan säätää ohjelmistokuluissa merkittävästi. Kouluille ja virastoille asia on kuitenkin aivan toinen. Siellä työasema määrä on huomattavasti suurempi ja ohjelmistolisenssitkin maksavat paljon, vaikka niin sanotut koulualennukset aina tulevatkin. Lisäksi monissa kouluissa on jo tällä hetkellä tietokoneita, joita ei voi hyödyntää uusilla Microsoftin tuotteilla, koska ne eivät yksinkertaisesti toimi kuin uusissa koneissa. Linuxin avulla myös vanha kone kanta voidaan ottaa käyttöön.

Eräs seikka mikä mielestäni erityisesti puoltaa avoimen lähdekoodin järjestelmiä on puhtaasti kansantaloudellinen. Jos käytämme Linuxia, emme vie rahojamme valtameren yli suurelle ohjelmistojätille, joka tekee valtavia voittoja. Voimme käyttää lisenssikuluihin menevistä rahoista osan ylläpitoon, joka taas tuo Suomeen työtä. Suomenkielistä mikrotukea on vaikea ulkoistaa Intiaan. Avoimuus on myös toimittajariippumattomuutta. Jos joku järjestelmä on rakennettu puhtaasti avoimen lähdekoodin järjestelmään voi joku muu toimittaja jatkaa, jos ensimmäistä ei enää ole tai todetaan toinen toimittaja todetaan paremmaksi.

Asiaan tarvitaan myös asennemuutosta. Olen kuullut tarinoita, että jossain kunnanvirastossa pomoilla on viimeistä huutoa olevat Windows koneet ja MS ohjelmat. Tavalliselle työntekijälle taas annetaan vanha kone johon asennettu Open Office. Tuon ison työaseman hinnalla oltaisiin saatu organisaatioon monta hyvää konetta ja ohjelmistolisenssit eivät olisi maksaneet mitään. Tälläisestä toiminnasta on vielä se huono puoli, että ihmisille annetaan kuva, että avoimen lähdekoodin ohjelmat ovat alempiarvoisia kuin kaupalliset. Lisenssit maksavat toki kaupallisiin ohjelmiin enemmän, mutta aivan varmasti avoimen lähdekoodin ohjelmalla pystyy tekemään samat asiat kuin suljetulla kilpailijallaan.

Kommentit

Renne sanoi…
Asennemuutos ei ole suomen kielen sanana kovin pitkä. Mutta kuinka sanan sisältä asia saadaan toteutettua?

Kaikki eivät ole kiinnostuneita siitä, onko käyttöjärjestelmälle/ohjelmille vaihtoehtoja. Itse asiassa moni kammoaa koko ajatusta. "Miksi minun pitäisi käyttää Writeria, kun Word on helpompi" on toteamus, jonka olen kuullut pariinkin otteeseen.

Tottumus on vahva asia. "Olen tottunut käyttämään Windowsia ja se toimii." "Windowsillehan tehdään kaikki ohjelmatkin, joten ei minun kannata käyttää mitään muuta." Siinä toteamuksia, joita olen kuullut. Yritä siinä sitten ehdottaa ihmiselle jotain muuta vaihtoehtoa. Ei ole aina helppoa, ei. Joskus onnistuu, joskus ei.

Antaa ihmisten pelata semmoisilla järjestelmillä, joita haluavat käyttää. Mikäpä siinä. Itse tykkään käyttää Linuxia. Joku toinen tykkää MS:n tuotteista. Joku käyttää Applen tuotteita. Kaikilla on paikkansa. Kauniaisten esimerkki vain osoittaa, että esim. koulujen on järkevää sijoittaa ennemmin koneiden määrään ja ihan toimivaan järjestelmään, vaikka järjestelmä ei olekaan Windows. Säästetään lisenssimaksuja, päätteet ovat melko halpoja, ja oppilaat sekä opettajat tykkäävät, kun koneita on enemmän käytettävissä. Hienoa!
Toni Hintikka sanoi…
Toki ihmiset saavat käyttää mitä järjestelmää haluavat. Sallin tämän ehdottomasti. Silloin on kysymys siitä, että ihminen myös itse maksaa omat lisenssinsä. Silloin kun taas puhutaan virastoista ja kouluista ei taas ole kysymys mieltymyksistä, vaan meidän yhteisistä rahoistamme.
Toni Hintikka sanoi…
Asenne ongelmia näyttää tosiaan olevan. Näyttää siltä, että avoin lähdekoodi törmää usein tietohallintojohtajaan, joka on pöyristyttävää.
Toni Hintikka sanoi…
Linuxin käyttö pelkästään kouluissa säästäisi uutisen mukaan miljardeja euroja. On se käsittämätöntä, jos Suomen päättäjät eivät asiaan herää.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SF-anytime on hyvä idea

SF-anytime viedeovuokraamo on hyvä idea. Eli voit vuokrata leffat suoraan laajakaistaliittymän läpi omalle kotikoneellesi. Maksat katseluajasta, eli yhdellä krediitillä voit katsella leffan seuraavan vuorokauden sisällä. Sain postista, jonkin lehden mukana yhden ilmaisen krediitin tähän kyseiseen filmivuokraamoon. Ja positiivista oli, että krediitin mukana tuleva esite näytti ihan hyvältä. Olen joskus aikaisemminkin kokeillut SF-anytimea, joten tiesin, ettei ohjelmaan ole millään muulla selaimella asiaa kuin IE:llä. IE:tä en miellellään käytä muutakuin Windows update palvelun käyttämiseen ja tässä syy on hyvin selvä: se ei muuten onnistu. Ok, kun kerran minulla oli ilmainen krediitti, päätin kuitenkin kokeilla. No ensin tuli systeemitesti, joka kesti mielestäni 2mb nettiyhteydellä turhan kauan. Testi ilmoitti että minulta puuttuu, joku Microsoftin "suojaushärpäke", joten ei kun painamaan linkkiä ja asentamaan se. No tämän jälkeen järjestelmä ilmoitti, että Flash versioni ei

Lukujen pyöristäminen yhdistettäessä tietoja Word 2007:n

Minulle on tullut ennenkin ongelmia tietojen tuomisessa ulkoisesta tietolähteestä Wordiin. Niin myös tänään, mutta tänään päätin ratkaista asian. Tavoitteenani tehdä todistukset, Excel taulukossa olevien tietojen perusteella. Kaikki toimi normaalin yhdistämistoiminnon tapaan. Eli tallensin tiedot Exceliin ja laskin keskiarvon. Yhdistämistoiminto löytyy Word 2007:sta postitus välilehdeltä. Tietolähteeksi lisäsin Excel-taulukon. Kävin Excelin puolella transponoimassa "liitä määräten" -toiminnolla sarakeotsikot allekain toiselle taulukkovälilehdelle. Kopioin taulukon Wordiin ja lisäsin siihen toisen sarakkeen. Nyt saatoin lisätä arvosanatietoja yksi kerrallaan "lisää yhdistämiskenttä" - valikosta. Ongelmia pyöristyksessä Kaikki toimi hyvin "keskiarvo"-kenttään asti. Pyöristys ei toiminut oikein. Kokeilin tehdä Excelissä uuden sarakkeen johon käytin "pyöristä"-funktiota, mutta tämäkään ei auttanut. Kaavana solussa oli"=PYÖRISTÄ(K2;1)". &quo

Flash-mainokset boikottiin!

Adobe Flash tuo Makromedian luomus, jonka Adobe sai yrityskaupan mukana itselleen on vallannut lähes 100% maailman tietokoneista. Se toimii lähes käyttöjärjestelmäriippumattomasti ja se on loistava muoto julkaista multimediasisältöä verkossa. Youtubea ei olisi olemassa ilman Flashia, eikä monia muitakaan interaktiivisia palveluita. Mutta Flash tuo myös ongelmia. Flashin avulla on helppo tehdä visuaalisesti hienon näköisiä mainoksia, joissa on interaktiivisia osia, jopa videoita sisäänrakennettuna. Ei siinä sinällään mitään, mutta en pidä siitä, että kaljuaan raapiva mies täyttää koko ruudun kun haluan lukea päivän juorut Iltasanomista.Kaiken lisäksi Flash kyykyttää normaalitehoisen mikron varsin tehokkaasti. Selaimen suoritinkäyttö kasvaa lähelle 100%, kun Flash-mainoksia sisältävä iltapäivälehti jää taustalle auki. Tätä ei pidä nyt ymmärtää niin, että vastustan mainostamista verkossa. Kannatan ehdottomasti ilmaisia palveluita, joita rahoitetaan mainoksilla. Mutta mainokset eivät saa h