Siirry pääsisältöön

Miksi verkkomainostajat purevat itseään jalkaan?



Menen lukemaan tavalliseen tapaani aamun "tärkeimmät" uutiset Iltalehden nettipalvelusta. Samalla hetkellä, kun kirjoitan www.iltalehti.fi-osoitteen selaimeeni saan popUnder-ikkunan aukeamaan toiseen selain-ikkunaan sitä pyytämättäni. Huomaan etusivulla mielenkiintoisen näköisen otsikon, jossa kerrotaan kansanedustajien juuttuneen hissiin. Otsikosta käy ilmi, että kaveruksilla oli meinannut happikin loppua, ennen ratsuväen saapumista. En kuitenkaan näe uutista vaan kuvassa näkyvän uutisen kokonaan peittävän ilmoituksen veikkaamisen tärkeydestä. Tässä vaiheessa myös oma verenpaineeni nousee.

Rajansa kaikella


En ole mikään mainonnan vihaaja. Jos hyvää sisältöä saa mainostajien maksaessa käyttää ilmaiseksi, hyväksyn hyvän maun mukaisen mainonnan. Tällä kertaa mittani kuitenkin täyttyi ja latasin AdBlockPlus lisäosan Firefoxiini. Jo aikaisemmin olen ilmaissut mielipiteeni Flash-mainoksista ja olen edelleen samaa mieltä. En aio enää suostua siihen, että mainostaja pilaa surffailukokemukseni. AdBlockPlus Lisäosan asennuksen jälkeen sivu näyttää paljon mukavammalta ja voin jopa lukea klikkaamani uutisen.


Kuningas Käyttäjä I



Mainostajilta on unohtunut, että käyttäjä on verkossa kuningas. Kun tietämys lisääntyy, yhä useampi alkaa käyttämään mainontaa estäviä apuvälineitä. Mitä ärsyttävempiä mainostempauksia käyttäjän kustannuksella tehdään, sitä enemmän käyttäjät etsivät tietoa mainonnan estämisestä. Onko tämä sitten uhka mainostajille ja ilmaisille nettipalveluille? Tätä asiaa on käsitelty nettibisnes.infon hyvässä artikkelissa. En ala artikkelia kirjoittamaan uudelleen. Toivomuksenani on ainoastaan kohtuullisempi mainostaminen. Monikaan mainostaja ei tule tätä viestiä koskaan lukemaan. Toisaalta en minäkään tule jatkossa katselemaan heidän mainoksiaan. Suosittelen kaikille lukijoille samaa.

Kommentit

Niko Hallikainen sanoi…
Samaa mieltä, joskus mainokset ampuvat vähän yli. Varsinkin nuo että peittää koko ikkunan ja pahinta vielä on se että joku musa alkaa soida kovalla. Saisivat ottaa googlesta mallia. Pienet teksti mainokset eivät rasita selainta ja mikä tärkeintä, ei rasita koneen käyttäjää. Ja joutumasta ennenaikaiselle eläkkeelle verenpaineen takia :D. Eli pointti on se että kuluttajat eivät välitä nykyisin näkyvistä ja värikkäistä mainoksista sivuilla!
Anonyymi sanoi…
Samaiseen ongelmaan törmänneenä laitoin ketulle mainosvahdin poistamaan mokomat pläjäykset näytöltäni. Olennaista lienee missä kulkee järkevän mainostamisen raja sivustoilla liikkuessa, näytölle pompsahtava ikkuna ylittää kipukynnyksen.

Mikäli mainostajat pitävät nokkelana sekä älykkäänä tapana käyttää hyödykseen tekniikan suomaa mahdollisuutta häiritä verkossa liikkuvan elämää, kannattaisi mietti toimintatapojaan uudemman kerran.
Kuinka monta käyttäjää jättää menemättä tietyille sivustoille juuri noiden mainospläjäysten takia, he eivät ole blokkaria asentaneet selaimeensa ja käyttävät toista vaihtoehtoa, menevät toisille sivustoille etsimään hakemaansa informaatiota.

Ahneellahan on tunnetusti kohtalonsa, verkkomainostajat saavat tästäkin vetelästä osansa.
Anonyymi sanoi…
Iltalehden sivuilla on niin paljon noita mainoksia, ettei tämä tietokone, jota nyt käytän, jaksa edes nettiselainta pyörittää. Firefox ihan juntturassa jos erehdyn Iltiksen puolelle. Flash-bannerit imevät tehot koneesta, joten pitäköön sivustonsa... Luen täst'edes Iltasanomia. :-)
Toni Hintikka sanoi…
Jos olet kanssani samaa mieltä liity Facebookissa ryhmään, joka vastustaa vilkkuvia mainoksia

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...