Siirry pääsisältöön

Uskaltaisikohan 3G:n kytkeä päälle?

Mistä moinen kysymys herää? Olen käyttänyt syksystä lähtien 3G puhelinta Elisan liittymällä, ja se on toiminut lähes ongelmitta. Tarkoitan tässä nyt siis normaalina puhelimena toimimista. Eli olen voinut soittaa ja vastata puheluihin. Tekstiviestit ovat myös saapuneet puhelimeeni ja myös olen niihin voinut vastata. Ainoa missä vian olen huomannut, niin tavallisen verkon ja 3G verkon rajalla puhuttaessa puhelu katkesi lähes poikkeuksetta.

Nyt kuitenkin pääsiäisen tienoilla minulle kävi ensimmäisen kerran sellainen tilanne, että olin ihmeissäni. Puhelimellani ei yhtäkkiä voinut soittaa, eikä lähettää tekstiviestejä. Puhelut eivät myöskään tulleet läpi. Signaalitolpat olivat täysillä, eikä puhelimessa näkynyt mitään virheilmoitusta. Huomasin tilanteen vasta kun yritin soittaa, jolloin tuli ilmoitus yhteysvirhe. Huomasin, että jos käynnistin puhelimen uudestaan ja soitin sillä tavalla, että puhelin ei ollut ehtinyt 3g verkkoon, niin saatoin soittaa puheluita.

Soitin tilanteen johdosta asiakaspalveluun ja kuuntelin pakolliset huonot kolme biisiä, nimittäin puheluun vastattiin noin parissakymmenessä minuutissa. Kun viimein pääsin teknisen henkilön kanssa juttusille. kerroin ongelmasta ja se kirjattiin ylös. Minua kehotettiin vaihtamaan puhelin toimimaan GSM tilassa. Se niistä 3G palveluista sitten. En kuitenkaan uskonut kehotusta, koska puhelin toimi toisella laidalla kaupunkia mainiosti.

No viime perjantaina se taas iski. Huomasin vasta töistä lähtöä tehdessäni, että en voi soittaa puhelimella. Jos minulle olisi joku avainasiakas soittanut, en olisi saanut puhelua ollenkaan. Kun sitten säädin puhelimeni toimimaan GSM tilassa, minulle tuli ironisesti ilmoitus, että ilmoittamanne vika on korjattu. Soitin taas asiakaspalveluun ja kuuntelin viisitoistaminuuttia älytöntä taukomusiikkia ja tein taas vikailmoituksen. Eilen minulle tuli viesti, että vika on korjattu. Uskaltaisinkohan säätää puhelimen toimimaan 3G tilassa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmainen virustorjunta

Julkisuudessa on paljon puhuttu haittaohjelmista. Lähes joka viikko muistutetaan yleisöä vakoilu- ja haittaohjelmien vaaroista. Usein tämä tieto tulee nimeltä mainitsemattoman suomalaisen virustorjuntayhtiön suulla. Myös tekniikkalehdistössä näkee erilaisia virustutkatestejä ja tuntuu, että nämä uudet tietoturvapaketit ovat kuin pullataikinoita, joihin on lisätty superhiivaa. Jos ei tiedä, mihin uutta tuplaydinsuoritinta tarvitsisi, niin yksi hyvä syy voi olla se, että haluaa koneella tehdä töitäkin virustorjunnan ollessa päällä. Virustorjuntaohjelmat vievät nykyisellään huomattavan osan koneen resursseista. Ilmainen virustorjunta alkaa hyvin yksinkertaisesta toimenpiteestä. Tästä tosin ei puhuta näiden tietoturvauutisten yhteydessä, vaikka suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows XP -käyttöjärjestelmä. Luo jokaiselle kotikoneesi käyttäjälle omat käyttäjätunnukset, joissa on käytössä rajoitettu käyttöoikeus. Ennen tätä kannattaa varmistua, että kone on puhdas haittaohjelmista. Jos k...

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...