Siirry pääsisältöön

Vaikuttaako sähköpostitulva markkinointiviestinnän tehokkuuteen

Jokainen sähköpostia töissään käyttävä on varmasti huomannut, että se suorastaan pahimmillaan estää keskittymisen oikeisiin asioihin. Kaikkea sähköpostia ei käytännössä pysty tarkasti lukemaan, mikäli meinaa muutakin työtä tehdä.
Nykyisessä tietotulvassa, missä tarvitaan onnistunutta tiedonhakua ja kriittistä tiedon suodatustaitoa, joudumme kohtelemaan sähköpostia samalla tavalla kuin muutakin tietoa. 

Sosiaalisen median palvelut ovat opettaneet meitä toisaalta tiivistämään ilmaisua, mutta toisaalta oletusasetuksilla aiheuttaneet valtavan sähköpostimyrskyn.

Jokainen vähänkin enemmän Twitteriä, LinkedIniä ja Facebookia käyttävät ovat varmaan jo luoneet asetuksia, joilla jokaista ilmoitusta ei todellakaan tuoda sähköpostiin.



Googlen Gmail on tehnyt tämän luokittelun käyttäjän puolesta. Käytännössä kaikkea postia ei tuoda oletuksen inboxiin. Tämä on periaatteessa hyvä asia, vaikka henkilökohtaisesti olen joutunut pari kertaa etsimään saapunutta postia nimellä, koska se on lipsahtanut väärään kategoriaan. 

Sähköpostin manuaalisella tai automaattisella luokittelulla on vaikutus myös sähköpostitiedotteiden käyttöön markkinointivälineinä. Uutiskirjeet eivät välttämättä mene kaikilla käyttäjillä viralliseen inboxiin, vaan menevät suodattimen takia johonkin muuhun ei tärkeään kategoriaan.

Mitä Googlen Gmail on nyt toteuttanut käyttäjilleen tulee tai on osittain jo tullut muihin sähköposti-clientteihin. Voi olla, että yrityskäytössä käytetään vielä vanhenpia sähköpostiohjelmia, joilla edelleen kaikki viestit valuvat inboxiin. Tällöin lajittelulla ei olisi niin suurta vaikutusta asiakasnäkyvyyteen. Kuluttajilla pelkästään Gmailin muuton on tehnyt sähköpostimarkkinoinnista entistä haasteellisempaa. Kuinka saat oikeasti viestisi erottumaan tuhansien turhien ja vähemmän turhien viestien joukosta?

En ennusta sähköpostin kuolemaa, koska se ei ole mielestäni realismia. Sen sijaan olen varma, että sähköpostin käyttötottumukset muuttuvat suuntaan, josta ei ole enää paluuta entiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Windows Vista resurssisyöppö?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen, kun olin pitämässä atk-koulutusta eräässä yrityksessä, jossa osalla työntekijöistä oli Vista Business käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet. Nämä tietokoneet olivat Lenovon hyviä kannettavia Intelin tuplaydinsuorittemella varustettuina, joten koneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia vaativassakaan käytössä. Ihmettelin, kun eräs Vista kone käynnistyi 10-15 minuuttia, ennen kuin Outlook aukesi. Aukeamisen jälkeen tietokone toimi kuin sen näyttö oli voideltu tervassa. Vitsailimme siinä, että kone pitää laittaa "tulille" hyvissä ajoin, ennen asiakaskäyntiä. Esimerkiksi 50 km ennen määränpäätä voisi autoillessa olla hyvä. Ongelman syy selvisi. Kannettavissa oli "vain" 1Gt keskusmuistia. Muistin lisääminen auttoi. Tietokoneen käyttö oli normaalia. Kysymykseni kuitenkin kuuluu: Onko tässä mitään järkeä? Voiko olla niin, että sähköpostin lukemiseen ja tavallisten dokumenttien pyörittämiseen tarvitaan 3Gt keskusmuistia? Samat asi...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...