Siirry pääsisältöön

Miljoonan taalan paikka

Uskomatonta miten joku voi keksiä, niin hyvän idean jota ei oikeastaan tarvitse uudestaan edes keksiä. Puhun nyt opiskelijasta, joka avasi opiskelujensa tukemiseksi miljoonan taalan (The million dollar homepage) sivun. Tästä on ollut lähiaikoina paljon juttua eri uutislähteissä, joten monet tietävät jo idean. Kaverilla on siis kotisivullaan myynnissä miljoona kuvapistettä, jotka maksavat dollarin kappale. Kuvapisteitä myydään minimissään sadan pisteen erissä ja paikan haltija voi julkaista sitten mainostilassaan, pelkän kuvan tai sitten linkin kotisivuilleen. Kuulostaa pähkähullulta idealta. Kuka sellaisia ostaa? Alex Tew on myynyt kaikki kuvapisteet ja viimeiset tuhat pistettä olivat myynnissä ebayssä kirjoitushetkellä hinta oli 160,109.09 dollaria.

Mainoksiahan internetissä on ollut Webin auvoisesta alusta lähtien ja tiedetty tosiasia on, että hyvästä mainostilasta maksetaan maltaita. Kuitenkaan juuri Alex Tew on vienyt mainosten myynnin aivan uudelle tasolle. Hänen sivullaan ei ole mitään muuta kuin mainoksia ja hän tienaa sillä yli miljoona taalaa. Kopiojia riittää mm. Suomessa joku on viritellyt täysin kopion alkuperäisestä. Toinen taas on pistänyt myyntiin miljoona mummoa.

Mihin tämä perustuu? Ei kai ihmiset noin vain ole löytäneet sivua ja alkaneet klikkailla linkkejä? Koko juttu perustuu siihen, että Alex sai sivuilleen tunnettavuutta. Sivujen idea oli täysin uusi ja asiasta nousi kohu, kun hän oli saanut useita mainoksia myytyä. Tästä en ole varma, mutta uskoisin, että alun perin kohu on noussut blogkeissa, jotka ovat nykyisessä yhteiskunnassa nopeimpia uuden tiedon levittäjiä. Seuraavaksi asiasta kiinnostuivat suuret uutistoimistot ja sen jälkeen peli oli selvä. Näin Alex sai sivuilleen täysin ilmaista mainosta(uutiset) ja suuren linkitysmäärän(blogit ja uutiset). Kun sivujen kävijämäärä nousee mainostilasta, tulee arvokasta. Kun linkitysmäärä nousee, nousee sivun google page rank. Page rank on taas asia, joka tekee mainostilasta todella arvokasta. Ei tarvitse olla kuin yksi 10x10 alue Alexin sivuilla, niin oma sijoitus nousee googlessa kohisten.

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että internetissä ei tarvitse välttämättä myydä mitään fyysistä tuotetta, jotta saat sieltä elannon. Internet on aivan uudenlainen maailmankokoinen pelikenttä, jossa tunnettavuuden arvo mitataan todella suurissa rahoissa. Google on menestyneimpiä internetyrityksiä, joka on saavuttanut menestyksensä ainoastaan aineettomia palveluita myymällä. Alex on esimerkki niin sanotusti pienestä ihmisestä, joka yksinkertaisella idealla aloitti maailmanvalloituksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helperamc adware (Empires)- ongelma OSX:llä

Ruudullani oli eilisestä lähtien jonkun Empire pelin mainospopup (Empires), jota en saanut sammutettua kovin helposti. Luonnollisesti tämä alkoi hiertämään ja jotain oli keksittävä. En pidä siitä, että jotain asennetaan koneelle lupaa kysymättä. Muistaakseni joillekin käyttöjärjestelmille saa sovelluksia, joilla voi tunnistaa ikkunan prosessin ja tämän voi helposti tappaa. Macille en tälläistä löytänyt lyhyellä googlaksella, vaan jouduin käyttämään Python scriptiä, joka listaa ikkunat https://github.com/sjitech/mac_list_windows_pids Ikkunoiden listaus näyttää oheisen kuvan mukaiselta. Ei ole aivan helppo löytää tuosta oikeaa prosessia. Tein salapoliistyön niin, että suljin kaikki mahdolliset ikkunat ja  laitoin toisen sovelluksen lähes mainosikkunan kokoisena mainosikkunan paikalle. Tämän avulla sain selville prosessin nimen etsimällä paikkaa tuosta listauksesta. Prosessiksi paljastui helperamc niminen prosessi. Tapoin prosessin ja mainosikkuna sulkeutui. Olisi tietysti en...

Windows Vista resurssisyöppö?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen, kun olin pitämässä atk-koulutusta eräässä yrityksessä, jossa osalla työntekijöistä oli Vista Business käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet. Nämä tietokoneet olivat Lenovon hyviä kannettavia Intelin tuplaydinsuorittemella varustettuina, joten koneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia vaativassakaan käytössä. Ihmettelin, kun eräs Vista kone käynnistyi 10-15 minuuttia, ennen kuin Outlook aukesi. Aukeamisen jälkeen tietokone toimi kuin sen näyttö oli voideltu tervassa. Vitsailimme siinä, että kone pitää laittaa "tulille" hyvissä ajoin, ennen asiakaskäyntiä. Esimerkiksi 50 km ennen määränpäätä voisi autoillessa olla hyvä. Ongelman syy selvisi. Kannettavissa oli "vain" 1Gt keskusmuistia. Muistin lisääminen auttoi. Tietokoneen käyttö oli normaalia. Kysymykseni kuitenkin kuuluu: Onko tässä mitään järkeä? Voiko olla niin, että sähköpostin lukemiseen ja tavallisten dokumenttien pyörittämiseen tarvitaan 3Gt keskusmuistia? Samat asi...

Toimiiko Mac työkäytössä

Olen käyttänyt työssäni ja harrastuksissani tietokonetta pikkupojasta lähtien. Microsoftin käyttöjärjestelmistä olen käyttänhyt suurinpiirtein jokaista ja viime vuosina olen ajanut työkoneessani Ubuntu Linuxia. Toki yritysmaailmassa Microsoftin markkinaosuus näkyy, joten olen joutunut ajamaan Windowsia virtuaalisesti. Nyt kun vaihdoin työpaikkaa ja minulle tuli mahdollisuus kokeilla MacBookProta työkäytössä. Valintani osui 15 tuuman malliin ja omassa yksilossäni on keskusmuistia 8 gigaa. Ajan koneessa Mac/OS Snow Leopard käyttöjärjestelmää. Toki Intel Macillä voi ajaa myös Windowsia tai Linuxia suoraan, mutta se ei ollut minulle vaihtoehto. Siinä tilanteessa olisin ottanut suoraan Lenovon kannettavan. Macin vahvuus on ehdottomasti suorituskykyinen käyttöjärjestelmä ja halusin kokeilla sen toimivuutta ns. oikeissa töissä. Aluksi tottuttelemista vaativia asioita Macissa oli näppäimistökomennot. CTRL -näppäin vaihtuu command näppäimeen esimerkiksi tutuissa kopio, leikkaa, liitä ja uusi vä...