perjantai, lokakuu 31, 2008

Miksi verkkomainostajat purevat itseään jalkaan?



Menen lukemaan tavalliseen tapaani aamun "tärkeimmät" uutiset Iltalehden nettipalvelusta. Samalla hetkellä, kun kirjoitan www.iltalehti.fi-osoitteen selaimeeni saan popUnder-ikkunan aukeamaan toiseen selain-ikkunaan sitä pyytämättäni. Huomaan etusivulla mielenkiintoisen näköisen otsikon, jossa kerrotaan kansanedustajien juuttuneen hissiin. Otsikosta käy ilmi, että kaveruksilla oli meinannut happikin loppua, ennen ratsuväen saapumista. En kuitenkaan näe uutista vaan kuvassa näkyvän uutisen kokonaan peittävän ilmoituksen veikkaamisen tärkeydestä. Tässä vaiheessa myös oma verenpaineeni nousee.

Rajansa kaikella


En ole mikään mainonnan vihaaja. Jos hyvää sisältöä saa mainostajien maksaessa käyttää ilmaiseksi, hyväksyn hyvän maun mukaisen mainonnan. Tällä kertaa mittani kuitenkin täyttyi ja latasin AdBlockPlus lisäosan Firefoxiini. Jo aikaisemmin olen ilmaissut mielipiteeni Flash-mainoksista ja olen edelleen samaa mieltä. En aio enää suostua siihen, että mainostaja pilaa surffailukokemukseni. AdBlockPlus Lisäosan asennuksen jälkeen sivu näyttää paljon mukavammalta ja voin jopa lukea klikkaamani uutisen.


Kuningas Käyttäjä I



Mainostajilta on unohtunut, että käyttäjä on verkossa kuningas. Kun tietämys lisääntyy, yhä useampi alkaa käyttämään mainontaa estäviä apuvälineitä. Mitä ärsyttävempiä mainostempauksia käyttäjän kustannuksella tehdään, sitä enemmän käyttäjät etsivät tietoa mainonnan estämisestä. Onko tämä sitten uhka mainostajille ja ilmaisille nettipalveluille? Tätä asiaa on käsitelty nettibisnes.infon hyvässä artikkelissa. En ala artikkelia kirjoittamaan uudelleen. Toivomuksenani on ainoastaan kohtuullisempi mainostaminen. Monikaan mainostaja ei tule tätä viestiä koskaan lukemaan. Toisaalta en minäkään tule jatkossa katselemaan heidän mainoksiaan. Suosittelen kaikille lukijoille samaa.