Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2007.

Google mapsin katunäkymä on innovatiivisyyttä

Kun on mahdollisuuksia kehittää palveluita ja onnistuttu luomaan innovatiivinen ilmapiiri syntyy Google Maps Street Viewin kaltaisia ominaisuuksia. Ei olisi kaikilla käynyt mielessä, että yhdistetäänpä internet karttapalveluun katunäkymä, jota voi pyörittää selaimella. Kaikenlisäksi tässä karttanäkymässä voit ikäänkuin ajaa kaupungin katuja ja katsella samalla maisemia. Tämä palvelu ei vielä tosin toimi kuin suurimmissa USA:n kaupungeissa, mutta varmasti tulee laajenemaan. Koskahan tulevat ajamaan Suomen teitä? Google on liittoutunut Operan ja Mozillan kanssa projektiin ( gears ), jossa kehitetään verkkosovellusten offline käyttömahdollisuuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Google Docsia voisi käyttää ilman verkkoyhteyttä. Microsoft ei ole vielä tehnyt päätöstä mukaan liittymisestä. Onkohan tässä tulossa uusi selainsota? Molemmat mainitsemani asiat kuvastavat sitä innovatiivisyyttä, joka syntyy, kun työntekijöille annetaan mahdollisuus olla innovatiivisiä. Googlen ideahan

Novellin ja Microsoftin yhteistyön hedelmää?

Liekkö Microsoftin ja Novellin uuden yhteistyön hedelmää, mutta Novellin suomalainen sivusto ei suostu aukeamaan ollenkaan IE7 selaimella. Kaikilla muilla selaimilla sivusto sen sijaan aukeaa. Sinänsä mielenkiitoinen ilmiö. Tuossa ensimmäisessä kuvaruutukaappauksessa näkyy, että selain kyllä näyttää jotain sivustolta, mutta antaa heti virheilmoituksen. Virheilmoituksen jälkeen päädytään kaappaus 2 näyttämään tilaan. Kaappaus 1 Kaappaus 2 Tässähän voi olla hyvinkin kysymys siitä, että tietotekniikan ammattilaiset eivät tänä päivänä käytä IE:tä. Suurin osa ammattilaisista käyttää varmasti vaihtoehtoselaimia. Tällöin tieto sivuston toimimattomuudesta ei välity Novellin korviin. Novell on tehnyt Microsoftin kanssa sopimuksen , mutta jos siinä jäikin joku pienellä printattu teksti lukematta... Tosiasiassa verkkopalvelun suunnittelijoilla on tapahtunut suuri moka, joka kannattaa näin esimerkin omaisesti nostaa esille. Saa nähdä milloin tähän tulee parannusta. Suuren yrityksen verkkopalvelu

Palvelunestohyökkäyksiltä suojautuminen

Palvelunestohyökkäyksistä on puhuttu ja huhuttu viime aikoina. Tietoturvavirasto tuli apuun kertomaan, että ei tämä nyt niin hälyyttävää ole. Viesti oli, että on näitä ennenkin ollut. En henkilökohtaisesti tyydy tähän. Internetissä on todella paljon tietoa palvelunestohyökkäyksen toteutuksesta ja sellaisenhan voi tehdä joku pikku nörtti, vaikka jonkin realiaikaisen keskustelun avulla. Suurempia uhkia ovat kuitenkin rikolliset ylläpitämät Zombieverkot. Näiden avulla voidaan toteuttaa yhden napin painalluksella hajautettu palvelunestohyökkäys tai levittää roskapostia mielinmäärin kiinni jäämättä. Mielestäni se on hälyttävää, jos jonkun yrityksen tai yhteisön sivusto saadaan alas tälläisellä toiminnalla. En tyydy siihen, että minulle sanotaan, että on näitä ennenkin ollut ja näiltä ei vaan voi suojautua. Mitä jos, joku kehittää viruksen, joka hyökkää kokoajan tiettyä sivustoa kohtaan ja saa tämän viruksen vielä leviämäänkin? Eräs verkkomato pommittaa kuulemma If vakuutusyhtiön virolaist

svchost ärsyttää

Jos erehdyn käynnistämään tietokoneeni, sellaisena aamuna, kun Microsoft on julkaissut Windowsiin laajan päivityspaketin, niin voi sitä riemua. Nettiselain ei toimi kunnolla, Word käynnistyy puoli minuuttia ja koneen tuulettimen laakerit ovat kovilla. AMD kannettava myös lämmittää vasenta rannetta mukavasti, joten tätä tietokonetta ei voi ainakaan syyttää kylmäksi. Ylläolevasta tehtävienhallinnasta voi hyvin havaita, kuinka Microsoftin autoupdaten prosessi svchost.exe vie 99% prosenttia tietokoneen suoritinkäytöstä. Välillä tuo prosenttin tosin laskee viiteenkymmeneen. Svchost jatkaa vääntämistään minuuttitolkulla, siis niin pitkään, kun kaikki päivitystehtävät on hoidettu. En tiedä minkälaiset jannut ovat Microsoftilla tästä fiksusta asiasta päättäneet, mutta ovat ne viisaita olleet, kun eivät ole vaivautuneet ilmoittamaan käyttäjälle mitään tuosta päivityksen aiheuttamasta kuormituksesta. Ensinnäkään en tietysti ymmärrä, miksi päivitys vie näin paljon tehoja, mutta korrektia oli