Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2006.

Tekijänoikeuksilla saivartelua

Taloussanomien uutisen mukaan, kotimaiset TV-yhtiöt ovat nyt todella huolissaan youtube -palvelusta löytyvien suomalaisten sketsisarjapätkien suhteen. Huolissaanolon ajankohtaan ei varmastikaan vaikuta yhtään se, että Google meni eilen ostamaan youtube.com-palvelun 1,3 miljardilla eurolla. Nyt suomalaisilla lilliputtiyhtiöllä on edessään syvätaskuinen taho, jolle voi sitten uhitella. Ymmärrän, että tekijänoikeudet ovat tärkeä asia. Mutta en ymmärrä sitä, mitä esimerkiksi Yle tai MTV3 menettävät siinä mainosarvossa, jonka ilmainen jakelukanava heille antaa. Esimerkiksi minä en tienyt henkilökohtaisesti mitään Jopet Show ohjelman olemassaolosta ennen kuin törmäsin Youtubessa klippeihin ohjelmasta. Tässähän ei ole siis kysymys mistään waretuksesta. Ihmiset eivät saa tästä palvelusta kokonaisia sarjoja vaan pätkiä, joita toiset ovat halunneet palveluun laittaa. YouTube maksaa itse jakelukanavasta ja saa ohessa mainostuloja. Amerikassa jotkut mediayhtiöt ovat ymmärtäneet Youtuben merkityks